Asukaspuistossa pikku koululainen voi viettää aamut ja iltapäivät valvotusti

Asukaspuistot tarjoavat 1-3-luokkalaisille lapsille valvotun vapaa-ajan viettopaikan sekä ohjattua toimintaa. Puistossa on myös kivaa ja siellä saa kavereita.
Koulujen käynnistyttyä moni pienen koululaisen huoltaja pohtii, miten oma lapsi pärjää itsekseen aamulla ennen koulun alkua tai iltapäivällä koulun jälkeen. Mitä lapsi puuhailee, osaako hän ottaa itse välipalaa jääkaapista ja löytyykö kavereita ja tekemistä? Nämä ovat tyypillisiä alakoululaisten vanhempien huolia.
Osa pikku koululaisista pärjää kotona jonkin aikaa melko hyvin itsekseenkin - ainakin, jos vanhemman saa tarvittaessa kiinni vaikka kännykällä. Moni lapsi kaipaa silti vielä aikuisen ohjausta ja läsnäoloa arjen askareissa. Kaikilla ei myöskään asu kavereita lähellä, joten etenkin iltapäivisin voi tulla tylsää. Onneksi on asukaspuisto!
Asukaspuistot ovat kaupungin ylläpitämiä leikkipuistoja, joissa on henkilökuntaa ja ohjattua toimintaa. Aamuisin ja iltapäivisin puistoon ovat tervetulleita myös pienet koululaiset. Asukaspuistot tarjoavat koululaisille turvallisen ja valvotun vapaa-ajan viettopaikan.
”Puisto on erinomainen vaihtoehto omatoimiselle koululaiselle, joka muuten viettäisi aamut tai iltapäivät yksin kotona”, kertoo Taru Kärhä Karakallion asukaspuistosta.
Kavereita, kivaa tekemistä ja ohjattua toimintaa
Puistossa on kavereita ja kivaa yhteistä tekemistä. Aikuiset ohjaajat ovat puistossa lasten apuna, tukena ja seurana yksinolon sijaan. Asukaspuistossa voi viettää aikaa ja puuhailla jotakin itselleen mieluista. Puistossa voi syödä omia eväitä tai lapsen voi myös ilmoittaa maksulliselle välipalalle. Välipalan hinta on 60,50 euroa/kk per lapsi ja se tarjotaan, mikäli vähintään viisi lasta on ilmoittautunut.
Puistot ovat pääsääntöisesti avoinna arkisin klo 8-16. Pihalla voi leikkiä ja ulkoilla ja sisätiloissa voi viettää aikaa ja vaikka pelailla.
”Iltapäivätoiminta on suunnattu etenkin 1-3-luokkalaisille. Osallistuminen perustuu lapsen ja vanhemman väliseen sopimukseen ja on maksutonta”, Kärhä esittelee puistojen toimintaa.
Puistojen henkilökunta järjestää iltapäivisin koululaisille erilaista ohjattua toimintaa ja tekemistä.
”Toiminnan suunnittelussa kuunnellaan lasten toiveita, mutta esimerkiksi erilaiset ohjatut ulkoleikit ja -pelit, kädentaidot, askartelu ja lautapelit ovat suosittuja”, Taru Kärhä kertoo.
Aremmankaan lapsen ei tarvitse pelätä, että puistossa jää yksin. Puistosta löytyy yleensä kaveri kyllä jokaiselle, ja ohjaajat auttavat tarvittaessa kaverisuhteiden muodostamisessa.
16 asukaspuistoa palvelee eri puolilla Espoota
Asukaspuistot ovat avoimia kaikille ja varsinaista ilmoittautumista koululaistoimintaan ei tarvita maksullista välipalaa lukuun ottamatta. Taru Kärhä kuitenkin kannustaa huoltajia mielellään olemaan yhteydessä puistoon etukäteen.
”Puistossa on hyvä tulla käymään yhdessä lapsen kanssa. Kerromme mielellämme toiminnasta ja esittelemme tilat. Siinä voidaan sitten yhdessä jutella ja tulla tutuiksi molemmin puolin, jolloin lapsen on helpompi tulla seuraavalla kerralla itse puistoon. Lapsesta kannattaa myös täyttää puistosta saatava yhteystietolomake, jotta tiedämme, keneen voimme olla yhteydessä, jos puistossa lapselle vaikka sattuu jotakin”, Kärhä neuvoo.
Entä miten pääsee mukaan? Mistä löytyy tietoa puistojen toiminnasta?
”Kannattaa katsoa kaupungin verkkosivuilta, missä lähin asukaspuisto sijaitsee. Espoossa on yhteensä 16 asukaspuistoa ja tiedot niistä löytyvät netistä. Puistot kertovat myös toiminnastaan sähköisessä toimintakalenterissa sekä sosiaalisessa mediassa. Rohkeasti vain matalalla kynnyksellä tutustumaan ja mukaan toimintaan!”, hän kannustaa.
Lue lisää asukaspuistoista
- Perusopetus
- Varhaiskasvatus
- Kasvatus ja opetus