Elintarvikealan toimija - muistathan tehdä ilmoituksen myös toiminnan lopettamisesta

8.12.2021 12.31Päivitetty: 14.11.2023 9.53

Vuonna 2022 voimaan tullut uusi valvonnan perusmaksu laskutetaan jatkossa kaikilta kohteilta, jotka ovat aktiivisina kohdetietojärjestelmässä 1.1. ja kuuluvat lainsäädännön mukaan maksun piiriin. Perusmaksu on 150 €. Perusmaksun lisäksi valvontatapahtumista laskutetaan ympäristöterveyden taksan mukaiset maksut.

Toimijan vastuulla on tehdä toiminnan loppumisesta viivytyksettä ilmoitus elintarvikevalvontaviranomaiselle. Välttyäkseen vuoden 2024 perusmaksulta, tulee vuoden 2023 aikana loppuneesta toiminnasta tehdä ilmoitus viimeistään 31.12.2023. Myös toimijan vaihtuessa tulee edellisen toimijan tehdä toimintansa loppumisesta ilmoitus elintarvikevalvontaviranomaiselle.

Perusmaksu on vuonna 2022 käyttöön otettu, veroluonteinen maksu, joka peritään kunnan valvonnan piirissä olevilta elintarvikealan toimijoilta vuosittain. Valvonnan perusmaksusta säädetään 21.4.2021 voimaan tulleessa elintarvikelaissa.  Perusmaksulla katetaan sellaisia elintarvikevalvonnan tehtäviä, joista ei peritä tehtäväkohtaista maksua. Tällaisia ovat muun muassa ohjaus ja neuvonta.

Perusmaksu koskee kaikkia hyväksyttyjä elintarvikehuoneistoja sekä hyväksyttyjä itujen alkutuotantopaikkoja. Lisäksi maksu koskee lähes kaikkia elintarvikealan ja kontaktimateriaalialan toimintoja, joista on jätettävä ilmoitus toiminnan rekisteröintiä varten.

Toimija voi vaatia oikaisua perusmaksuun, jos maksu on peritty aiheettomasti tai jos perusmaksu on maksuvelvollisen sitä aiheuttamatta jäänyt määräämättä.

Elintarvikelaki(ulkoinen linkki, avautuu uuteen ikkunaan)

Lisätietoa elintarvikevalvonnan perusmaksusta löytyy Ruokaviraston nettisivulta(ulkoinen linkki, avautuu uuteen ikkunaan)

Espoon seudun ympäristöterveyden maksutaksa

Ilmoituksen Espoon seudun ympäristöterveyteen elintarviketoiminnan lopettamisesta tai keskeyttämisestä voi tehdä joko sähköisen Ilppa-palvelun kautta(ulkoinen linkki, avautuu uuteen ikkunaan) tai lomakkeella.

Perusmaksun oikaisuvaatimusohje

Koko Espoo