Ulkona on nyt liukasta: ennakoi, älä kaadu tai kolaroi

17.1.2022 9.04
Pyöräilijä pyöräilee kypärä päässään lumisella ja hiekoitetulla kadulla.
Liikkumiseen kannattaa nyt varata tavallista enemmän aikaa.Kuva: Olli Häkämies

Tiet ja kadut ovat nyt erityisen liukkaita koko Espoon alueella. Myös loppuviikoksi ennustetaan vuorotellen lauhtuvaa ja pakastuvaa säätä, mikä tietää, että hankalat kelit jatkuvat.

Etenkin nyt, kun terveydenhuollon resurssit ovat tiukoilla koronaepidemian vuoksi, on tärkeää ehkäistä onnettomuuksia, jotta päivystykset ja sairaalat eivät kuormittuisi pahoin.

Varoitus liukkaasta kelistä koskee niin jalankulkijoita ja pyöräilijöitä kuin autoilijoitakin. Erityisesti ikääntyneiden on syytä olla varovaisia, koska kaatumiset ovat heille usein kohtalokkaampia kuin nuoremmille.

Ennakoi vaaratilanteet ja estä onnettomuudet

  • Unohda kiire − varaa paikasta toiseen liikkumiseen nyt tavallista enemmän aikaa.
  • Lähde liikenteeseen autolla, jossa on säänmukaiset renkaat. Muista tarkistaa säännöllisesti myös talvirenkaidesi nastat, kulutuspinnat ja ilmanpaineet.
  • Valitse kengät kelin mukaan. Suosi matalia kenkiä, joissa on karkea kuvio pohjassa. Nasta- tai kitkakengät tai kengän päälle lisättävät irralliset piikit ovat hyvä lisäturva. Keskity kävelemiseen.
  • Vaihda pyörääsi nasta- tai kitkarenkaat tai jätä pyörä suosiolla parkkiin talvikelien ajaksi.