Espoon vuoden 2021 talousarviosta neuvottelutulos

Julkaistu: 21.4.2021 5.45Päivitetty: 5.5.2021 8.19
Talous: rahakasasta kasvaa taimia ja pieni talo

Valtuuston neuvottelutoimikunta on saavuttanut neuvottelutuloksen Espoon kaupungin vuoden 2021 talousarviosta ja taloussuunnitelmasta.

Lisärahaa päätettiin myöntää mm. perusopetuksen ja lukion tuntiresursseihin, taiteen perusopetukseen ja vanhusten palveluihin. Koronatilanteen aiheuttamien terveys- sekä perhe- ja sosiaalipalvelujen ongelmien ratkaisemiseen myönnettiin lisärahaa jonojen purkamiseen ja lasten ja nuorten mielenterveyspalveluihin, perhe- ja sosiaalipalveluihin ja nuorisotyön liikkuvaan yksikköön. Lisäksi rahaa päätettiin myöntää varhaiskasvatuksen palvelusetelin ja yksityisen kotihoidontuen kuntalisän korotukseen sekä talvipyöräilyyn ja järvien kunnostukseen. Pieniä kouluja ja kirjastoja ei suljeta ensi vuoden aikana. 

Investointiohjelmassa varattiin rahaa mm. Niipperin koulun siirtokelpoisiin liikuntatiloihin, Jupperin koulun ja Leppävaaran lukion suunnitteluun sekä kirjaston säilyttämiseen Viherlaaksossa.   

Neuvottelutulos nostaa kaupunginjohtajan budjettiesityksen käyttötalouden nettomenoja 5,5 miljoonalla eurolla vuonna 2021. Sosiaali- ja terveystoimen palveluihin lisätään 2 miljoonaa euroa ja sivistystoimen palveluihin 6 miljoonaa. Mm. yleishallinnosta, matkakuluista ja toimitilojen vuokramenoista vähennetään yhteensä 3 miljoonaa euroa.  

Koko Espoo