Perhevalmennus

Raskauden seurannan lisäksi neuvolan perustehtävänä on auttaa perhettä valmistautumaan vanhemmuuteen. Neuvolassa voit puhua avoimesti omista tuntemuksistasi ja esittää kysymyksiä mieltäsi askarruttavista asioista.

Raskauden edetessä aletaan valmistautua pikkuhiljaa synnytykseen ja oman lapsen kohtaamiseen. Odotus huipentuu vauvan syntymään. Tuleva synnytys saattaa herättää monenlaisia tunteita; uteliaisuutta, jännitystä, pelkoakin. Se kuuluu asiaan. Ensisynnyttäjälle synnytyskokemus on jotain uutta ja ennen kokematonta.

Ensimmäistä lastaan odottaville perheille tarjotaan monitoimijaisesti toteutettua perhevalmennusta. Perhevalmennuksen tavoitteena on tukea vanhemmuuteen kasvua, vahvistaa vanhempien ja vauvan välistä vuorovaikutusta ja parisuhdetta, mahdollistaa samassa tilanteessa olevien perheiden vertaistuki sekä antaa tietoa raskauden hyvinvointiin, synnytykseen ja vauvanhoitoon liittyvistä asioista.

Perhevalmennus muodostuu ryhmätapaamisista ennen synnytystä. Ryhmien vetäjinä toimii kaupungin eri toimijoita sekä yhteistyökumppaneita.

Koronapandemiasta johtuen neuvolan tarjoamassa perhevalmennuksessa on muutoksia, lisätietoa saat omasta neuvolastasi.

Tutustu neuvolan perhevalmennusmateriaaleihin: