Lastenneuvolakäynnit

Lastenneuvolassa tuetaan ja seurataan alle kouluikäisen lapsen kasvua ja kehitystä monipuolisesti. Kehityksen edistyminen on usein tärkeämpää kuin se, mitä lapsi kulloisessakin yksittäisessä tilanteessa osaa.

Neuvolakäynnit

Kaikilla neuvolakäynneillä keskustellaan perheen terveyteen, hyvinvointiin ja vanhemmuuteen liittyvistä asioista, kuten perheen voimavaroista ja lasten kasvatuksesta, ravitsemuksesta, liikunnasta, vuorokausirytmistä, ulkoilusta, tapaturmista, ihmissuhteista, mielialasta, perheväkivallasta ja päihteistä sekä perheen taloudellisesta tilanteesta.

Terveydenhoitaja suunnittelee tarkastuksiin liittyvän terveysneuvonnan perheen tarpeiden mukaan. Yhteistyötä tehdään myös muiden palvelujen tuottajien kanssa, kuten perhetyö, perheneuvola, sosiaalityö, erikoissairaanhoito. Neuvolakäynneillä lapsi saa kansalliseen rokotusohjelmaan kuuluvat rokotteet. Rokotusohjelma 0-7-vuotiaille.

Neuvolakäynteihin varattu aika vaihtelee 20-120 minuutin välillä käynnistä riippuen. Neuvoloissa emme voi hoitaa sairastuneita, mutta terveydenhoitajilta voi kysyä neuvoja puhelimitse tai chatista.

Ajan varaaminen

Perheille ei lähetetä erillistä kutsua neuvolaan. Ajat varataan joko puhelimitse tai sähköisen ajanvarauksen kautta. Voit varata verkossa ajan 1-, 1,5-, 3- ja 6-vuotiskäynnille. Muihin määräaikaistarkastuksiin aika varataan puhelinpalvelun kautta. Ajan voi varata kolmen kuukauden ajan, alkaen lapsen syntymäkuukautta edeltävän kuukauden alusta.

Neuvoloiden ajanvaraus ja neuvonta palvelee arkisin klo 8.30–13.30 numerossa p. 09 816 22800.

Neuvolan ajanvaraus verkossa(ulkoinen linkki)

Neuvolan chat-palvelussa voit tiedustella yleisiä asioita ilman luottamuksellisia tietoja tai henkilötunnuksia. Chatissa ei valitettavasti pysty hoitamaan ajanvarausasioita. Chat palvelee arkisin klo 10–13.

Valmistautuminen neuvolaan

Videolla on kerrottu miten neuvolatarkastukseen kannattaa valmistautua jo etukäteen.

Neuvolakäynnit alle 1-vuotiaana

Tässä osiossa on kerrottu neuvolakäyntien sisällöstä synnytyksen jälkeen.

Neuvolakäynnit 1–6-vuotiaana

Lastenneuvolassa tuetaan lapsen kasvua ja kehitystä kouluikäiseksi saakka.