Kuningasidea K-18

Kuvassa tapahtumajuliste ja Kuningasidea -bändi.

Aika

4.11.2022 klo 17.00–19.00

Paikka

Kannusali

Kannusillankatu 4, 02770 Espoon kaupunki

Katso sijainti kartalla(ulkoinen linkki)

Järjestäjä

Kannusali

Hinta

  • 16€ + toimitusmaksu (Lippu.fi) 18€ ovelta mikäli vielä jäljellä

Osta lippu(ulkoinen linkki)

Tapahtuman nettisivut

espoo.fi(ulkoinen linkki)

Helsingin Käpylässä vuonna 2009 perustettu Kuningasidea on reggaen ja rapin syövereistä inspiraationsa löytänyt kokoonpano, joka on kolmetoista vuotta kestäneen matkansa aikana työntänyt genrerajat sulatusuuniin, muovaten yhteissoitollaan itselleen tunnusomaisen tyylin.

Yhtyeen vuonna 2012 julkaistu debyyttialbumi On uusi aika pitää sisällään muun muassa sinkun Enemmän duoo ku sooloo, joka nousi yhdeksi vuoden isoimmista hiteistä ja soi edelleen radioaalloilla. Menestys noteerattiin Vuoden Tulokas -tittelillä vuoden 2012 Funky Awardseissa sekä saman kategorian ehdokkuudella Emma Gaalassa. Yhtyeen toinen albumi Nimi on enne julkaistiin syyskuussa 2014. Levyltä löytyvät esimerkiksi kappaleet Pohjolan tuulet, joka oli yksi vuoden 2014 soitetuimmista radiohiteistä Suomessa, sekä menestyssingle Seis maailma. Kolmas pitkäsoitto jatkoi yhtyeen lentoa kesällä 2018. Sen tunnetuimmaksi hitiksi nousi kirkkaasti platinaa saavuttanut Sä saat mut -single.

Kuningasidea on viettänyt viime ajat tiiviisti studiossa tuottajansa Jonas Olssonin kanssa ja uusi single 'Sisäänkirjoitettu' julkaistiin huhtikuussa 2022.

Keikka järjestetään seisovalla permannolla K-18.

Kesto n. 2h sis. väliajan
Liput alkaen 16 € + toimitusmaksu, Lippupiste

Tapahtuma somessa

  • Kaupunginkallio
  • Espoon keskus
  • Muurala
  • musiikki
  • kulttuuritapahtumat