Lapsiperheiden kotipalvelu

Kotipalvelulla tarkoitetaan lastenhoitoon ja kasvatukseen sekä muuhun tavanomaiseen elämään kuuluvien toimintojen ja tehtävien suorittamista tai niissä avustamista. Tavoitteena on helpottaa perheen arjen sujumista ja tukea vanhempien jaksamista. Kotipalvelun avulla pyritään auttamaan perhettä mahdollisimman varhaisessa vaiheessa ja estämään perhetilanteen vaikeutuminen. Tämä tapahtuu antamalla apua lastenhoitoon ja kodinhoitoon. Kotipalvelua ei ole mahdollista saada pelkkään siivoukseen, ja kodinhoidon tehtävät teemme yhdessä perheen kanssa Lapsiperheiden kotipalvelua on mahdollista saada perheen alentuneen toimintakyvyn, perhetilanteen, rasittuneisuuden, sairauden, synnytyksen, vamman tai muun syyn perusteella. Perheen kanssa tehdään yhdessä asiakassuunnitelma, jossa sovitaan työn tavoitteista ja toimintatavoista. Suunnitelman toteutumista arvioidaan säännöllisesti perheen kanssa. Kotipalvelusta perimme käyntien keston mukaisen käyntimaksun tai asiakkaan tulojen, perhekoon ja palvelun määrän mukaisen kuukausimaksun. Kotipalvelua on mahdollista saada myös palvelusetelillä.