Roosaliinan päiväkoti

Päiväkodissamme on 5 ryhmää. Olemme avoinna klo 7-17.00, tarvittaessa klo 6.30-18.00 perheiden ennalta ilmoitettujen tarpeiden ja hoitosopimuksen mukaan.

Kuva: Espoon kaupunki

Meidän päiväkoti

Päiväkoti sijaitsee Leppävaaran keskustassa hyvien kulkuyhteyksien varrella. Kävelymatka Leppävaaran juna-asemalta on noin 5 minuuttia.

Meillä lapset saavat juosta ja liikkua turvallisessa ympäristössä.

Kaikki aikuiset ovat kaikkia lapsia varten. Yhteisöllisyys on tärkeä arvo päiväkodissamme. Lapset voivat esim. vierailla eri ryhmissä leikkimässä ja järjestämme myös yhteisiä tapahtumia ja toimintaa yli ryhmärajojen. 

Jokainen lapsi on yhtä arvokas ryhmän jäsen ja yhdessä harjoittelemme toisen ihmisen huomioimista ja kunnioittamista. Jokaisella lapsella on oikeus tulla kuuluksi ja nähdyksi ja hänen kiinnostuksensa ja mielenkiinnonkohteita huomioidaan toiminnan suunnittelussa.

Kaikessa toiminnassamme pyrimme edistämään kestävää kehitystä. Lapsia ohjataan kohtuulliseen/vastuulliseen elämäntapaan. (mm. ei tuhlata paperia liikaa käsien kuivaamiseen, askarteluun/piirtämiseen, leluja ei rikota tahallaan, kierrättäminen)

Voit tutustua toimintaamme päiväkodin omilla facebook-sivuilla(ulkoinen linkki) 

Espoon varhaiskasvatussuunnitelma