Postipuun päiväkoti

Päiväkodissamme on kuusi ryhmää. Muurahaiset, Hiirulaiset, Jänöset, Oravat ja Pöllöt, joka on esiopetusryhmä. Lisäksi talossa on erityisryhmä Ilvekset. Olemme avoinna klo 6.30- 17.00.

Kuva: Espoon kaupunki

Meidän päiväkoti

Postipuun päiväkoti sijaitsee Pohjois-Leppävaarassa hyvien julkisten kulkuyhteyksien varrella ja lähellä Leppävaaran keskustaa. Päiväkodin vieressä sijaitsee Postipuun koulu. Lähellämme on hyvät metsäpaikat. Hyödynnämme alueen kirjastoa sekä lähellä olevaa hiekkakenttäaluetta ulkoliikunta käytössä.  Retkeilemme säännöllisesti lähiympäristössä esimerkiksi lähimetsässä.

Postipuun päiväkodissa luodaan monipuolinen ja turvallinen kasvuympäristö lapsille. Haluamme rakentaa kiireetöntä arkea ja antaa aikaa sylille. Läsnäolevat aikuiset kuuntelevat ja ovat kiinnostuneita lapsen asioista. Arvostamme jokaista lasta yksilönä. Hassuttelemme ja hupsuttelemme sekä vietämme iloisia oppimisen hetkiä yhdessä. Meille on tärkeää, että lapsi saapuu mielellään päiväkotiin ja vanhemmat voivat luottavaisin mielin jättää lapsensa aamuisin ryhmään. Vanhempien kanssa tehdään tiivistä ja avointa yhteistyötä. Vuoden aikana toteutetaan talon yhteisiä toiminnallisia tempauksia, joihin vanhemmat pääsevät mukaan.

Leikki on tärkeä osa lapsen kasvua ja kehitystä. Päiväkodissamme mahdollistetaan monipuolinen leikki sekä sille annetaan aikaa ja tilaa. Lapset yhdessä aikuisten kanssa rakentavat leikkiympäristöä ja tällöin he pääsevät osallisiksi toiminnan suunnittelua. Aikuiset tukevat ja rikastuttavat lasten leikkiä, jotta leikkitaidot kehittyvät. Haluamme ylläpitää liikunnan iloa ja saada lapsille onnistumisen kokemuksia. Liikunta on vahvasti osana arkeamme. Ohjatut liikuntaleikit ovat mieleisiä, mutta meillä myös toteutetaan pieniä jumppahetkiä pitkin päivää. Iloiset kiljahdukset ja punaiset posket ovat meillä tuttu näky.

Sosiaalisia- ja yhteisöllisiä taitoja vahvistetaan pienryhmissä ja se on vahvasti osa jokaista päiväämme. Pienryhmissä tutkimme, kokeilemme ja opimme. Eriytämme toimintaa lasten tarpeiden ja toiveiden mukaan. Päiväkodissamme painotetaan positiivista pedagogiikkaa, jolla tuetaan lapsen myönteisen minäkuvan kehitystä. Keskitymme lapsen vahvuuksiin, ylläpidetään positiivista puhetta ja huomataan hyvä jokaisessa lapsessa. Positiivisen ja kannustavan ilmapiirin luominen tukee lapsen oppimista. Harjoittelemme vuorovaikutus- ja tunnetaitojen arjessa. Vahvistamme ja luomme uusia kaverisuhteita ja haluamme, että jokainen tuntee kuuluvansa päiväkodin yhteisöön.  

Espoon varhaiskasvatussuunnitelma