Ilmakuvaote Kirstinharjuntorin suunnittelualueesta, merkitty keltaisella viivalla kuvaan.
Suunnittelualue on merkitty keltaisella viivalla ilmakuvaan

Kirstinharjuntori, Kirstinsillan raitti ja Kirstinharjun puistoalue

Kadut ja liikenneEspoon keskus

Suvela I alueelle sijoittuvan Kirstinharjuntorin ja sen luoteispuolella sijaitsevan puistoalueen suunnittelu on käynnissä. Laadittavat suunnitelmat ovat jatkumoa vuonna 2019 suunniteltuihin Harjunportin ja Kirstinharjun välillä Harjunportti-Kirstinmäki kevyen liikenteen väylille. Edellä mainitut aiemmin suunnitellut osuudet rakennettiin pääosin valmiiksi vuonna 2020. Tekninen lautakunta on hyväksynyt katusuunnitelman 15.12.2021.

Sittemmin alueen vanhaa rakennuskantaa on purettu ja suunnittelualueen ympärille kortteleihin 40004 ja 40005 on parhaillaan käynnissä uudistalonrakentaminen. Kirstinharjuntori sekä viereinen puistoalue liittyvät tiivisti rajapinnoiltaan rakenteilla oleviin korttelialueisiin ja suunnittelun aikana on käyty ja tullaan vielä jatkossakin käymään yhteensovittamista talohankkeiden pihasuunnittelijoiden kanssa. Tori ja puistoalue on tavoitteena saada mahdollisimman hyvin yhteensovitettua kortteleiden rajapintoihin, jotta alueesta saataisiin mahdollisimman yhtenäinen ja toimiva alueen osa.

Katu- ja puistosuunnitelma pidettiin nähtävillä 27.9.-11.10.2021.

Tekninen lautakunta on hyväksynyt katusuunnitelman 15.12.2021.

Tutustu ja osallistu katusuunnitteluun.

Saavutettava tai Ei saavutettava -merkintä tiedostonimessä ilmaisee voiko tiedoston tarvittaessa lukea avustavalla teknologialla, kuten ruudunlukuohjelmalla.

Yhteystiedot

Maija Salmela

Projektipäällikkö+358 46 8773030Tekniikantie 15, Otaniemi

Kaupunkiympäristön asiakaspalvelu

+358 9 81625100