Espoolaisia on nyt 300 000

29.6.2022 11.36Päivitetty: 29.6.2022 12.29
Kaupunginjohtaja Jukka Mäkelä ja kaupunginhallituksen puheenjohtaja kävivät onnittelemassa vastasyntynyttä espoolaista sen kunniaksi, että Espoon asukasluku ylitti 300 000 asukkaan rajan.
Linda ja Heikki Laukkanen saivat Espoon kaupungilta lämpimät onnittelut! Uusi espoolainen syntyi juuri siihen hetkeen, kun kaupungin asukasluku ylittää 300 000 asukkaan rajan. Kuva: Patrik Fagerström

Espoon asukasmäärä ylittää kesällä 300 000 asukkaan rajan. Toukokuun lopussa espoolaisia oli ennakkotietojen mukaan 299 800 henkilöä. Kesäkuut ovat viime vuosina olleet kasvukuukausia, joten voidaan varsin luotettavasti sanoa, että siirtyminen kolmosella alkaville luvuille osuu keskikesään.

Ennakkotietojen pohjalta näyttää siltä, että Espoon väestö kasvaa tänä vuonna noin 6 400 asukkaalla.

1950-luvun alkupuolella Espoon asukasmäärä ylitti 20 000 asukasta. Nyt asukkaita on viisitoistakertainen määrä ja joka 19. suomalainen on espoolainen. Espoolaisista joka viides on vieraskielinen.

Espoolaiset arvostavat luontoa, turvallisuutta ja hyviä palveluja

Tämän päivän Espoo on viiden kaupunkikeskuksen ja kahden paikalliskeskuksen verkostomainen kaupunki.

”Espoo on kasvutarina, ja meidän tehtävämme on pitää Espoon kasvu kestävänä, asukaslähtöisenä ja laadukkaana ja Espoo kilpailukykyisenä. Parhaillaan meidän on huolehdittava koronan tuomista haasteista, suoriuduttava sote-uudistuksesta ja huolehdittava espoolaisten palveluista taloudellisesti kestävällä tavalla, eli haasteita riittää,” toteaa kaupunginjohtaja Jukka Mäkelä.

”Espoo on ollut 50 vuotta kaupunkina ja kuin juhlan kunniaksi 300 000 asukkaan rajapyykki osuu juuri tähän juhlan hetkeen”, kaupunginjohtaja Mäkelä toteaa. ”Kaupunki on kasvanut suureksi, mutta verkostomaisen rakenteemme vahvuus on se, että kaupunki on edelleen luonnonläheinen ja turvallinen samalla, kun palvelut ovat lähellä. Espoolaisille erityisen tärkeitä asioita ovat lähiluonto, turvallisuus, osaaminen, yrittäjyys ja innovatiivisuus, hyvinvointipalvelut sekä osallistuvat asukkaat. Nämä kokonaisuudet näkyvät myös Espoo-tarinassa eli kaupungin strategiassa arvoista lähtien.”

Nopea kasvu alkoi 1950-luvulla

Espoon asukasmäärä alkoi kasvaa 1950-luvulla. Valtioneuvosto oli tehnyt vuonna 1949 päätöksen sijoittaa Teknillinen korkeakoulu Otaniemeen. Otahalli ja Teekkarikylän ensimmäiset rakennukset valmistuivat 1950-luvun alussa Helsingin olympialaisten kisakyläksi. Tapiolan rakentaminen alkoi vuonna 1953. Tapiolaa rakennettiin teemalla ”Asuntoja lapsiperheiden tarpeisiin”. Kasvava Espoo rakensi ja lapsiperheet saivat koteja luonnonläheisessä ympäristössä. Samaan aikaan Espoon kielienemmistö muuttui ruotsinkielisestä suomenkieliseksi.

Vuonna 1998 Espoo ylitti 200 000 asukkaan rajan. Vielä 15 vuotta sitten odotettiin, että 300 000 asukkaan raja ylittyisi 2030, mutta kaupungin kasvu on ollut tuolloin ennakoitua nopeampaa. ”Väestöennusteen mukaan 400 000 asukkaan raja ylittyy Espoossa noin 2040-luvun puolivälissä”, kertoo tutkimusjohtaja Minna Joensuu.

Espoo on kasvanut osana ympäröivää maailmaa. 1980-luvun loppuun asti Espoon väestönkasvu oli lähes kokonaan kotimaankielistä. 1990-luvulla vieraskielisten määrä alkoi kasvaa selvästi aiempaa enemmän, ja vuosituhannen vaihteen jälkeen kasvu edelleen nopeutui, kun muuttovoitto ulkomailta alkoi kasvaa. Viime vuosina vieraskieliset ovat kasvattaneet Espoon väestömäärää enenevässä määrin sekä muuttoliikkeen että luonnollisen väestönkasvun kautta.

”Kaupungissa muutos on jatkuvaa. Espooseen tänä vuonna muuttaneiden mediaani-ikä on 28 vuotta ja 75 % heistä on korkeintaan 35-vuotiaita. Tänä vuonna kaupunkiin muuttaneista 65 % on suomenkielisiä, 5 % ruotsinkielisiä ja 30 % vieraskielisiä”, Minna Joensuu kuvaa.

Tutustu uusiin espoolaisiin

Jokainen kunta on yhtä kuin asukkaansa ja jokaisella asukkaalla on oma tarinansa kerrottavana.  300 000 asukkaan rajapyykkiä juhlistamme tutustumalla espoolaisiin heinä-elokuun ajan somekanavissamme. Kaupungin Facebook- ja Instagram-tileillä tapaamme lähivuosina Espooseen muuttaneita, joista jokainen esittelee itselleen merkityksellisen paikan Espoossa.

Keskiviikkona 29.6. kaupunginjohtaja Jukka Mäkelä ja kaupunginhallituksen puheenjohtaja Henrik Vuornos kävivät viemässä kaupungin onnittelut Espoon sairaalassa syntyneelle tuoreelle espoolaiselle.

”Rakennamme kestävää Espoota, jotta kaikki tuoreet espoolaiset saisivat kasvaa ja elää turvallisessa ja hyvinvoivassa maailmassa. On aina sykähdyttävää, kun uusi elämä alkaa ja konkreettisesti näkee, miten vahvasti lapsen tulevaisuus on meidän aikuisten käsissä,” Mäkelä kuvaa.

”Lämpimästi tervetuloa espoolaiseksi tälle tulokkaalle sekä kaikille muillekin uusille espoolaisille!”

Espoo sosiaalisessa mediassa:

Espoon kasvun historiaa on kerrottu tarkemmin Eetvartti-neljännesvuosijulkaisun juhlanumerossa 4/2020 (ei saavutettava).(ulkoinen linkki, avautuu uuteen ikkunaan)