Valtuustoaloite Puiden istutuskampanja kouluihin ja varhaiskasvatukseen

21.11.2022 valtuustoaloite Karimäki, Löyttyniemi ja Nevanlinna Puiden istutuskampanja kouluihin ja varhaiskasvatukseen

Kansainvälisen ilmastopaneelin IPCC:n julkaisemat ilmastoraportit ovat lisänneet huolta ilmaston nopeasta lämpenemisestä. Se näkyy myös arjessamme, kun kesien helteet ja globaalit metsäpalot ovat lisääntyneet. Aikaa ei ole hukattavaksi ilmastonmuutoksen torjunnassa. Jotta voimme turvata planeetan viljelyolosuhteet, jarruttaa aavikoitumista, turvata pohjoinen arktinen luonto ja neljä vuodenaikaa Suomeen, on tehtävä nopeasti päästövähennyksiä. Lisäksi IPCC korostaa ilmassa jo olevan hiilidioksidin poistamisen tärkeyttä ja hiilinielujen kasvattamista. Metsien, soiden ja maaperän hiilinieluja tulee kasvattaa suunnitelmallisesti.

Istuttamalla puita voimme lisätä hiilinieluja ja lisätä varjoisia paikkoja helteeltä suojautumiseksi. Myös kouluihin ja päiväkoteihin voi lanseerata Espoon tukeman puiden istutuskampanjan. Puiden istutus koulujen ja päiväkotien ympäristöön tuottaa jossain määrin ilmastovaikutusta, kun hiilidioksidia sitovan puuston määrä kasvaa. Mutta ennen kaikkea sillä olisi lapsille ja nuorille kasvatuksellinen merkitys, kun he pääsisivät itse istuttamaan puita. He pääsisivät konkreettisesti osalliseksi ilmastonmuutoksen torjuntaan koulupuu –kampanjan avulla. Aikuiset voivat kouluilla yhdessä lasten kanssa pohtia puiden istuttamisen merkitystä ilmastomme ja ympäristömme parhaaksi. Kampanjalla olisi siten myös kasvatuksellinen ja elämyksellinen merkitys.

Me allekirjoittaneet valtuutetut esitämme, että selvitetään mahdollisuudet käynnistää ympäristökasvatusta ja ympäristön suojelua edistävä puiden istutuskampanja Espoon kouluihin ja varhaiskasvatukseen.

Espoossa 21.11.2022 Johanna Karimäki, Meri Löyttyniemi, Risto Nevanlinna

Hopsu Inka

Nieminen Pinja

Kajava Henna

Pentikäinen Aulikki

Ülle Auli

Koponen Noora

Kivekäs Liisa

Elo Tiina

Saramäki Sara

Keisteri-Sipilä Elli

Seppälä Peppi

Dookie Gyan

Arstila Leila

Siivola Marjaana

Markkula Markku

Vanhanen Joel

Marttila Helena

Kilpijoki Kerttu-Liisa

Lindholm Julia

Valle Jaana

Nores Mia