Valtuustoaloite lohkoketjuteollisuuden edistämisestä Espoossa

30.1.2023 valtuustoaloite Keronen lohkoketjuteollisuuden edistämisestä Espoossa

Espoon kaupungin on pyrittävä tietoisesti suomalaisen lohkoketjuteollisuuden keskukseksi. Tämä tuo kaupunkiin miljoonien edestä uutta teollisuutta ja työpaikkoja.

Lohkoketjuteknologiat ja niiden päällä toimivat kryptovaluutat ovat maailmanlaajuisesti kymmenien miljardien arvoinen teollisuudenala, joka myös kasvaa useita prosentteja joka vuosi. Alalla tehdään jatkuvasti uusia innovaatioita. Lohkoketjua käytetään esimerkiksi rahtiliikenteessä ja erilaisten tuotteiden aitouden varmistamisessa. Jopa Suomen rahtiliikenteessä käytetään kasvavissa määrin lohkoketjua. Kryptovaluutoilla puolestaan pystytään muun muassa siirtämään suuria määriä valuuttaa käytännössä välittömästi murto-osalla perinteisten maksu- ja pankkijärjestelmien kuluista.

Maailmalla on muutamia kaupunkeja ja alueita, jotka ovat myötämielisempiä lohkoketjun ja kryptovaluuttojen käytölle. Hyvänä esimerkkinä tällaisesta on Zugin kunta Sveitsissä. Vuonna 2016 Zugin kunta teki päätöksen ryhtyä ajamaan lohkoketjumyönteistä politiikkaa. Zugin kunnassa on muun muassa mahdollista maksaa veroja ja muita julkisia maksuja erilaisilla kryptovaluutoilla. Politiikka on ollut menestyksellistä. Zugin kunta on pieni, vain noin 30 000 asukkaan kunta, mutta poliittisten päätöksien myötä sinne on kehittynyt oma lohkoketjun ja kryptovaluuttojen Piilaaksonsa ja useat kansainvälisesti toimivat yritykset ovat siirtäneet toimintojaan Zugiin.

Suomessa ei ole kaupunkia, joka on selvästi muita parempi lohkoketju- ja kryptoteollisuudelle. Espoolla on realistinen ja helposti toteutettavissa oleva mahdollisuus ryhtyä Suomen lohkoketjuteollisuuden Piilaaksoksi. Espoossa on korkeaa teknologista osaamista ja koulutusta. Kryptoteollisuus voisi hyödyttää myös Espooseen nousevaa uutta datakeskusta ja muita vastaavia hankkeita.

Jos Espoo ryhtyy tekemään lohkoketju- ja kryptovaluuttamyönteistä politiikkaa, on hyvin todennäköistä, että kaupungista muodostuu yksi suomalaisen ja jopa kansainvälisen kryptovaluuttateollisuuden keskuksista. Tämä toisi Espooseen miljoonien edestä uutta, jatkuvasti kehittyvää ja kasvavaa korkean teknologian teollisuutta.

Me valtuutetut ehdotamme, että Espoon kaupunki ryhtyy toteuttamaan tietoisesti politiikkaa, jolla se pyrkii houkuttelemaan lohkoketju- ja kryptovaluuttateollisuutta kaupunkiin.

Espoon kaupunki selvittää, miten on mahdollista luoda puitteet, joissa yksityiset henkilöt ja yritykset voisivat käyttää kryptovaluuttoja julkisten maksujen maksamiseksi. Tämä voidaan toteuttaa halutessa siten, että kryptovaluutat vaihdetaan maksun jälkeen välittömästi euroiksi, jolloin kaupungille ei koidu riskiä kryptovaluuttojen mahdollisesta hinnanvaihtelusta.

Kaupunki selvittää, mitä esteitä lohkoketjujen kehitykselle ja kryptovaluuttojen käytölle ja aloihin liittyvälle yritystoiminnalle kaupungissa on ja ryhtyy aktiivisesti purkamaan noita esteitä.

Keronen Jiri

Ampuja Ari

Järvinen Hannu

Kajava Henna

Lahtinen Teemu