Valtuustoaloite Hopsu Kirsikkapuistosta Espooseen

17.5.2021 Valtuustoaloite Kirsikkapuistosta Espooseen

Pandemia-aika on lisännyt asukkaiden ulkoilua ja uudet ulkoilmakohteet ja helposti tavoitettavat ulkoelämykset ovat tervetulleita kasvavaan kaupunkiin. Hanami-traditio eli kukkivien kirsikkapuiden alle piknikille ja käyskentelemään kokoontuminen on muodostunut suosituksi Suomessakin.

Kukkivia puita ja kauniita alueita ei voi kaupungissa olla liikaa. Ne tuottavat kauneudellaan iloa ja lisäävät viihtyisyyttä, ulkoilua ja liikkumista. Kirsikkapuiston soisi sijoittuvan aluekeskukseen, jossa sillä kohennetaan alueen ilmettä, kuten esimerkiksi Espoon keskukseen.

Kirsikkapuut myös sitovat hiiltä ja ovat huolestuttavaa vauhtia katoaville pölyttäjille tärkeitä mesikasveja.
Me allekirjoittaneet valtuutetut esitämme, että Espooseen perustetaan kirsikkapuisto, joka olisi esteettömästi ja helposti saavutettavissa kuntalaisille ja täällä vieraileville.

Inka Hopsu

Pinja Nieminen,
Habiba Ali,
Tiina Elo,
Rauli Virtanen,
Mari Anthoni,
Auli Happonen,
Helka Hosia,
Aulikki Pentikäinen,
Henna Partanen,
Mikki Kauste,
Johanna Karimäki,
Kaarina Järvenpää,
Veera Ruoho,
Saara Hyrkkö,
Noora Koponen,
Juri Aaltonen