Valtuustoaloite Aaltonen koirametsän perustamisen selvittämisestä Espooseen

16.11.2020 Valtuustoaloite koirametsän perustamisen selvittämisestä Espooseen

Yhä useammalla espoolaisella on koira. Lemmikkien määrän kasvun mukana lisääntyy tarve alueille, joissa koiraa pystyy ulkoiluttamaan vapaana ilman kiinnipitämistä. Aidatut koirapuistot täyttävät pienen osan tästä tarpeesta. 

Koirien ulkoiluttamisen helpottamiseksi ja koirien vapaana liikkumisen mahdollistamiseksi voidaan perustaa koirametsä. Helsingin Östersundomissa sijaitseva koirametsä on noin 50 hehtaarin metsäalue. Alue ei ole aidattu, mutta se rajautuu selvästi havaittaviin tiehen, puroon, sähkölinjaan ja niittyihin. Koirametsä on tarkoitettu erityisesti koirien ulkoiluttamiseen ja kouluttamiseen. Koirat voivat siellä liikkua vapaasti kunhan villieläimiä ei häiritä eikä metsästyslaki vapaana pitämistä kiellä.

Koirametsänkin sääntöihin kuuluu, että koirasta ei saa aiheutua häiriötä luonnonvaraisille eläimille. Viittä kuukautta vanhempi koira on metsästyslain mukaan oltava kytkettynä tai välittömästi kytkettävissä 1.3.-19.8.

Östersundomin moninkertaisesti tavallista koira-aitausta suurempi koirametsä on hieno esimerkki hyvästä kaupunkipalvelusta koirille ja koiranomistajille. Alueelle mahtuu juoksemaan ja temmeltämään ilman kanssaulkoilijoiden häiriintymistä.

Me valtuutetut esitämme valtuustoaloitteena, että Espoo selvittää ja kartoittaa ainakin yhden alueen, johon olisi mahdollista perustaa aitaamaton koirametsä. 

Espoossa 16.11.2020 Juri Aaltonen

Liisa Kivekäs
Jukka Kilpi
Mikko Laakso
Henna Partanen
Markku Sistonen
Mari Anthoni
Jaana Jalonen
Ulla Palomäki
Aulikki Pentikäinen
Kari Uotila
Kaarina Järvenpää
Tiina Ahlfors
Habiba Ali
Tiina Elo
Juhani Kähärä