Espoo Cinén ulkoilmanäytös

  • Kulttuuritapahtumat
Julkaistu: 13.10.2021 12.46

"Espoo Ciné –elokuvafestivaalilla järjestettävä ulkoilmaleffanäytös on tärkeä ja jo perinteeksi muodostunut osa festivaalia. Tunnelmallisessa elokuun illassa halutaan vuosittain tarjota sadoille katsojille mahdollisuus nauttia ilmaiseksi klassikkoelokuvista upeissa puitteissa piknik-korien äärellä. Muutaman tunnin tapahtuma vaatii kuitenkin runsaasti valmistelua.

Jo keväällä sovitaan esitettävä elokuva, esitysaika ja -paikka.  Elokuvaa valittaessa on tärkeää selvittää esitysoikeuksien haltija ja varmistaa, että toimiva elokuvakopio saadaan näytökseen. Ajankohtaa suunniteltaessa huomioidaan vuodenajan sää sekä auringonlaskun ajankohta, joka määrittää myös esityksen aloitusajan. Tuotanto vaatii myös ulkopuolista osaamista ja tekniikan osalta selvitetäänkin siirrettävän projektorin, äänentoiston sekä valkokangasrakenteiden kulut sekä varsinaisen työn hinta pystytyksineen ja koneenkäyttäjineen.

Tapahtuman järjestämiseen vaaditaan monenlaisia lupia, joiden käsittelyajat vaihtelevat kuukaudesta viikkoon. Esityslupa elokuvalle sovitaan elokuvan Suomen levitysoikeuksien haltijan kanssa. Useiden elokuvien oikeudet omistaa kansainvälinen taho, joten asian selvittelyyn kannattaa varata aikaa. Alueen käyttölupaa varten hyväksytetään tapahtumasuunnitelma muilla alueen käyttäjätahoilla (Aurinkoterassin osalta esimerkiksi kulttuuri- ja liikuntapalveluilla) ja tämän jälkeen haetaan alueen virallinen käyttölupa kaupungin tonttiyksiköltä (tai yksityisen maa-alueen haltijalta).

Tapahtumaa varten haetaan lisäksi esityslupa Mediakasvatus- ja kuvaohjelmayksiköstä ja myös poliisille on tehtävä ilmoitus yleisötapahtumasta. Samassa yhteydessä tehdään myös turvallisuussuunnitelma sekä sovitaan riittävästä määrästä palkattavia järjestysmiehiä arvioituun katsojamäärään nähden.

Ulkoilmanäytös on osa festivaalin virallista ohjelmistoa ja tapahtumasta tiedotetaan festivaalin omissa tiedotuskanavissa sekä yhteistyökumppaneiden toimesta. Lisäksi alueen asukkaita tiedotetaan tapahtumasta ja myös sen mahdollisesti aiheuttamasta meluhaitasta.

Esityspäivänä valkokankaan sekä äänentoiston pystytys alkavat jo hyvissä ajoin ja mukana on paitsi palkatut tekniikan ammattilaiset huolehtimassa turvallisesta pystytyksestä, myös vapaaehtoisia apuna ja lisäkäsinä. Varsinaisen näytöksen aikana paikalla tulee olla riittävä määrä järjestysmiehiä ja myös wc:n tulee olla katsojien käytettävissä koko näytöksen ajan.

Esityksen jälkeen alkaa rakenteiden purku sekä alueen siivous välittömästi. Myöhemmin näytöksen katsojamäärä ilmoitetaan Teostoon, sillä elokuvia esitettäessä maksetaan Teosto-maksu kyseisen elokuvan musiikin tekijöille.

Onnistuneen tapahtuman muodostavat hyvin valittu elokuva, toimiva tekniikka, loppuun asti mietitty suunnitelma illan kulusta sekä riittävä määrä vastuuhenkilöitä ja ennen kaikkea paikalle saapuvat elokuvan ystävät, jotka antavat tunnelman tapahtumalle."

toukokuussa 2016,
Mia Vainikainen
Espoo Ciné

Tapiola