Yleisten alueiden kunnossapidon toiminta tehostui ja asukastyytyväisyys kasvoi

  • Jaa Facebookissa
  • Jaa Twitterissä
17.9.2020 klo 18.15

Tekninen lautakunta käsitteli kokouksessaan 16.9.2020 mm. Espoon yleisten alueiden kunnossapidon kustannuksia ja asiakastyytyväisyyttä. Espoon katu- ja viheralueiden kunnossapidon toiminta on tehostunut tuoreimman vertailututkimuksen mukaan samaan aikaan, kun asiakastyytyväisyys on kohentunut.

Espoon yleisten alueiden kunnossapidon kustannukset alenivat viime vuonna 2,5 % edelliseen vuoteen verrattuna. Kustannus neliömetriä kohden oli 1,29 euroa, joka on hieman vertailukaupunkeja vähemmän. Espoon kaupungin kunnossapidossa oli viime vuonna 2 062 ha yleisiä alueita. Kunnossapidon kustannukset ovat alentuneet Espoossa jo pidemmän aikaa. Tutkimuksessa oli mukana Suomen suuria ja keskisuuria kuntia. Tutkimuksen toteutti Rapal Oy.

Asukkaiden tyytyväisyyttä yhdyskuntateknisiin palveluihin puolestaan mitattiin kyselytutkimuksessa, johon vastasi 680 espoolaista. Tutkimuksen mukaan asukastyytyväisyys on kasvanut edellisiin tutkimuskertoihin verrattuna. Viihtyvyyden koettiin koostuvan erityisesti ympäristön rauhallisuudesta, turvallisuudesta ja siisteydestä. Katujen siisteys ja puhtaus, katuvalaistus, puistot sekä leikkipaikat ja leikkivälineiden kunto saivat hyvät arvosanat. Pääkatujen lumenauraus arvioitiin hyväksi ja myös kevyenliikenteen reittien aurauksen ja liukkauden torjunnan arvioitiin parantuneen aiempiin tutkimuskertoihin verrattuna.

Asukastyytyväisyyskyselyn teki FCG Konsultointi Oy.

Teknisen lautakunnan kokous 16.9.2020