Älä välitä alaikäiselle alkoholia!

  • Jaa Facebookissa
  • Jaa Twitterissä
23.12.2014 klo 13.04

Joululoman alkamisen ja uuden vuoden aaton välisenä aikana järjestetään jälleen Espoossa ”Älä välitä alkoholia alaikäisille” -kampanja. Älä välitä -kampanjassa joulun ja uuden vuoden aikana ovat mukana Lidl Mikkelä, K-Market Suvela ja sekä R-kioskit koko Espoon laajuisesti.

Älä välitä -kampanjan tavoitteena on herätellä alkoholia alaikäisille välittäviä aikuisia, vanhempia ja täysi-ikäisiä nuoria tunnistamaan oman toimintansa haitallisuus alaikäisen terveydelle ja turvallisuudelle. Kampanjan paikalliset toteuttajatahot yhteistyössä Alkoholiohjelman kanssa haluavat kampanjassa nostaa esille vähittäismyynnin ja lähiyhteisön mahdollisuudet puuttua yhteistyössä alkoholin välittämiseen alaikäisille.

Tuoreimmassa kouluterveyskyselyssä 14 % peruskoulun 8.–9.-luokkalaisista kertoi, että isä tai äiti oli hankkinut heidän viime käyttökerralla nauttimansa alkoholijuomat. 16 % oli saanut juomia sisarukseltaan ja reilu neljännes (26 %) oli ottanut juomat kotoa. Kaikkein yleisimmin alkoholijuomia oli kuitenkin saatu tuntemattoman henkilön (29 %) tai kaverien (78 %) hakemana. Monet nuoret saavat alkoholijuomia useista lähteistä.

Älä välitä! Päihtynyt nuori altistuu monille vaaratilanteille: on tapaturmia, onnettomuuksia, väkivaltaa ja hyväksikäyttöä. 15–24-vuotiaiden tapaturmaisista kuolemista joka viides liittyy alkoholiin. Alkoholin ostaminen ja välittäminen alaikäisille on rikos. Alkoholilain tavoitteena on suojella kehittyvää lasta. Lähiyhteisö ja vähittäismyyjät voivat yhdessä puuttua alkoholin välittämiseen alaikäisille.

Kampanja kestää tämän vuoden loppuun saakka. Kampanjan aikana myyjät käyttävät Älä välitä -rintamerkkejä.

Luomme entistä turvallisempaa ja viihtyisämpää Espoota. Kampanjaa tukevat Espoon kaupungin mielenterveys- ja päihdepalvelut, liikunta- ja nuorisopalvelut, Espoon poliisi sekä Etelä-Suomen Aluehallintovirasto, jotka muodostavat yhdessä paikallista alkoholipolitiikkaa tukevan Pakka-verkoston.

Lisätiedot Älä välitä -kampanjasta:
Martti Marila, johtava sosiaalityöntekijä martti.marila(at)espoo.fi, p. 050 381 0296
Anu Mäkinen, johtava nuorisonohjaaja anu.makinen(at)espoo.fi, p. 050 354 3971