Omahoitovalmennus

Muistisairastuneille ja heidän puolisoilleen


Muistisairaus koskettaa sairastuneen lisäksi hänen koko perhettään ja läheisiään. Arki ja suunniteltu tulevaisuus voivat muuttua, ja eteen saattaa tulla monenlaisia haasteita. Muistisairautta voi olla vaikea ymmärtää, ja sen hyvä hoito edellyttää paljon tietoa.

Omahoitovalmennus on hyvinvointiryhmä muistisairastuneen ja hänen puolisonsa tukemiseen. Ryhmässä pariskunnat saavat tietoa toivomistaan aiheista sekä vertaistukea muilta samassa tilanteessa olevilta. Osallistujat saavat työkaluja toimintakyvyn ylläpitoon, kuormittuneisuuden vähentämiseen ja elämänlaadun lisäämiseen.

Tavoitteena on myös vahvistaa pariskunnan ongelmanratkaisutaitoja, pystyvyyden tunnetta sekä arjen hallintaa. Omahoitovalmennuksen on todettu parantavan muistisairastuneen kognitiota, ja sillä on ollut myönteinen vaikutus terveydentilaan. Myös puolisoiden elämänlaatu on parantunut.

Valmennus perustuu vuosina 2011−2014 Helsingin sosiaali- ja terveysviraston, Vanhustyön keskusliiton, Helsingin yliopiston ja Oulunkylän kuntoutussairaalan yhteistyössä toteutettuun seurantatutkimukseen.

Espoolaisille senioreille suunnattu ryhmä on maksuton.

Syksyllä 2019 ei järjestetä omahoitovalmennuksen ryhmää.