Pyöräilyonnettomuuksien ennakkotieto 2020

  • Jaa Facebookissa
  • Jaa Twitterissä
4.2.2021 klo 9.00

Espoon kaupungin vuosittaisen seurannan mukaan pyöräilijöiden määrä on kasvanut yli 40% vuonna 2020.

Pyöräilijämäärien muutokset vuositasolla

  • leudon talven myötä lähtötaso vuodelle 2020 oli kasvanut tammi-helmikuussa 140%
  • koronan alkuvaiheessa kasvu oli 20–40%
  • pääsiäisen aikaan määrät palasivat normaalitasolle
  • toukokuun lopulla kasvua oli peräti 80%
  • elokuussa kasvua oli 20-40%
  • syyskuusta marraskuun alkuun kasvua oli 40-80 %
  • viikolla 47 palattiin vuoden 2019 tasolle lämpötila ollessa keskimääräistä lämpimämpi, mutta sateinen

Pyöräilijämäärien kasvu on ollut prosentuaalisesti merkittävä ja siten vaikuttanut osaltaan henkilövahinko-onnettomuuksien määrän kasvuun. Taulukossa henkilövahinkoihin johtaneiden onnettomuuksien määrät tammi-joukuussa vuosina 2015-2020. Henkilövahinko-onnettomuuksia oli yhteensä 114, joista kolme johti pyöräilijän kuolemaan vuosina 2015-2019 ja yksi vuonna 2020.

Onnettomuuksien määrät vuosina 2015-2020

Polkupuoräonnettomuuksien ennakkotieto 2020

Henkilövahinkoihin johtaneet onnettomuudet sisältävät neljä pyöräilijän kuolemaan johtanutta liikenneonnettomuutta ennen vuosin 1915 - 2020

  • kaksi yksittäisonnettomuutta, joista ensimmäisessä tapauksessa pyöräilijä kaatui ilman kypärää, toisessa tapauksessa etupyörä irtosi alikulkutunnelissa ja pyöräilijä kuoli
  • kolmannessa kuolemaan johtaneessa liikenneonnettomuudessa toinen osapuoli oli takaa oikealta vasemmalle kääntyvä auto, joka törmäsi suojatiellä ajaneeseen pyöräilijään Espoon keskuksessa

Ennakkotietojen mukaan marraskuussa 2020 on kuollut yksi pyöräilijä. Tarkemmat tiedot käytettävissä helmi-/maaliskuussa 2021.

Lähde: Tilastokeskus, tammikuu 2021