Vuokrattavat tilat

Vuokrattavat nuorisotilat ja leirikeskukset on tarkoitettu ensisijaisesti nuorisotoimintaan ja nuorisotyötä varten.

Nuorisotilojen ja leirikeskusten käyttövuorot haetaan sähköisesti. Vapaita vuoroja voi selata kalenterista, varausta varten tarvitaan pankki- tai mobiilitunnisteet.

Käyttövuoron hakijan ja käytöstä vastaavan henkilön tulee olla täysi-ikäinen.

Vuokrattavat nuorisotilat

Espoon kaupungilla on 18 erilaista nuorisotilaa.

Nuorisotilojen käyttövuorojen hakuajat:

Syys-kevätkaudelle 1.9.–31.5. maaliskuun loppuun mennessä.
Kesäkaudelle 1.6.–31.8. lokakuun loppuun mennessä.

Ohjeet nuorisotilan käyttäjälle koronavirustartuntojen ja altistumistapausten sekä leviämisen ehkäisemiseksi

Nuorisotiloissa noudatetaan THL:n antamia ohjeita ja suosituksia käsihygieniasta sekä pisaratartuntojen ehkäisystä. Kaikilla nuorisotiloilla on mahdollisuus käsien pesuun ja desinfiointiin.

Jos vuokrattavaa tilaa käytettäessä tai sen jälkeen ilmenee tartuntoja tai altistumisia, tulee niistä ilmoittaa mahdollisimman nopeasti nuorisotilan henkilökunnalle. Ilmoituksen voi tehdä joko nuorisotilan sähköpostiosoitteeseen tai soittamalla nuorisotilalle sen aukioloaikana. Ilmoituksen voi tehdä myös osoitteeseen nuoriso@espoo.fi.

On tärkeää, että teet asiasta ilmoituksen välittömästi käytön jälkeen, jotta tilassa voidaan tehdä perusteellinen siivous mahdollisimman pian! 

Vuokrattavat leirikeskukset

Nuorisopalveluiden leirikeskuksissa voi järjestää erilaisille ryhmille leirejä, kursseja ja muita tilaisuuksia.

Leirikeskusten käyttövuorojen haku:

Kaudelle 1.6.–31.5. lokakuun loppuun mennessä.

Linkki järjestelmään: Nuorisotilojen ja leirikeskusten tilavaraus

Leirikeskusten ja nuorisotilojen vuoroja voi hakea myös paperisella lomakkeella

Lomakkeiden tulostettavat versiot löytyvät sivulta Lomakkeet > Nuorisopalveluiden lomakkeet.

Leirikeskusten kesäkauden paperiset hakemukset on toimitettava määräpäivään mennessä osoitteeseen:
Kirjaamo, Nuorisopalvelut / Tilahakemukset
PL 1, 02070 ESPOON KAUPUNKI
(Käyntiosoite: Siltakatu 11) tai Espoon asiointipisteisiin niiden aukioloaikoina.   

Myös nuorisotilojen paperinen käyttövuorohakemus toimitetaan hakuaikana kirjaamoon, mutta muulloin kuin hakuaikana suoraan nuorisopalveluihin:
Nuorisopalvelut / Nuorisotilahakemukset
PL 37, 02070 ESPOON KAUPUNKI