Näkövammaisten liikkumista helpottavia kohokarttoja Leppävaarassa

  • Jaa Facebookissa
  • Jaa Twitterissä
23.4.2015 klo 10.11
Espoon Leppävaaraan on asennettu kohokarttoja kolmeen paikkaan näkövammaisten liikkumista ja asioimista helpottamaan. Kartat ovat pilottikäytössä.

Kaksi kartoista on sijoitettu kauppakeskus Sellon läheisyyteen, Ratsusolan pohjoispäähän ja bussiterminaalin laiturille nro 1. Kolmas kartoista sijaitsee Keskuspuiston ammattiopiston bussipysäkillä.


Kartat ovat ainutlaatuisia. Nämä ensimmäiset värilliset kohokartat on valmistettu 3D-mallinnuksen mukaan tulostamalla. Tulostuksessa on käytetty uusinta 3D-väritulostusmenetelmää, jolloin pinnan laatu, kestävyys ja tulostustarkkuus on saatu riittävälle tasolle.

Näkövammainen voi karttaa koskettamalla erottaa maaston muodot, rakennusten rajat ja kulkureitit kaupoille, asemille sekä eri palveluihin. Kartoissa käytetään selkeitä värejä ja symboleja, jolloin ne toimivat hyvinä opasteina myös näkeville ihmisille.

3D-kohokartat on kiinnitetty telineisiin, joissa niitä on helppo lukea. Kartat on sijoitettu säältä suojattuihin paikkoihin. Telineet on merkitty i-tunnuksella, jotta ne erottuvat selkeästi.

Kohokartat on valmistanut Versoteq 3D Solutions Oy. Kohokarttojen kehittämisessä on ollut mukana henkilöitä Keskuspuiston ammattiopistosta sekä Näkövammaisten keskusliitosta. Espoon teknisestä keskuksesta mukana ovat olleet esteettömyysasiamies ja esteettömyysneuvoja.


Lisätietoja:
Esteettömyysasiamies Jaana Länkelin, Espoon kaupunki, p, 046 877 1967
Operaatiopäällikkö Rauno Huttunen, Versoteq 3D Solutions Oy, p. 050 309 9104

Kuvia:
http://aineistopankki.espoo.fi/?cart=3137-mkebchebka&l=FI