Metro vie Espoonlahden kiitovauhtia kohti tulevaisuutta

  • Jaa Facebookissa
  • Jaa Twitterissä
10.8.2020 klo 8.20

Espoonlahden kehitys on kiitovauhdissa. Länsimetron toisen vaiheen valmistumisen lähestyminen vuonna 2023 on tuonut mukanaan suuren määrän kehitysprojekteja Espoonlahden alueelle.

Merellinen Espoonlahti on muuttumassa moderniksi kaupunkielämän keskukseksi, jossa palvelut ovat lähellä ja liikkuminen on sujuvaa myös joukkoliikenteellä.

Espoonlahden kehityksestä vastaava projektinjohtaja Kimmo Leivo toteaa, että keskeistä väestömäärältään vahvasti kasvavalla Suur-Espoonlahden alueella on, että Espoonlahti saa vihdoinkin asukasmäärän edellyttämät kaupalliset palvelut ja aluekirjaston. “Alueen keskusta uudistuu kokonaisuudessaan ja tulee helposti saavutettavaksi”, Leivo kertoo. 

Uusi kauppakeskus avaa ovensa

Puretun kauppakeskus Lippulaivan tilalle ollaan parhaillaan rakentamassa uutta ja aiempaa suurempaa kauppakeskusta. Hankkeen toteuttamisesta vastaa Citycon.

“Metroreitin aseman varmistuminen Lippulaivan yhteyteen oli myös tärkeä peruste aiempaa tuplasti laajemman kauppakeskuksen rakentamiselle” Cityconin liiketoimintajohtaja Mari Laaksonen kertoo.

Espoonlahden metroasema sekä liityntäliikenteen bussiterminaali sijoittuvat kauppakeskuksen yhteyteen, mikä tekee siitä vahvan joukkoliikenteen solmukohdan.

“Asiakkaille tuodaan uusi liikkumisen muoto käytettäväksi metron myötä ja se tuo heille mahdollisuuden erittäin helppoon asiointiin kauppakeskuksessa paikasta toiseen liikkumisen lisäksi”, Laaksonen toteaa.

Havainnekuvassa on ihmisiä metroasemalla.
Espoonlahden metroasema sekä liityntäliikenteen bussiterminaali sijoittuvat kauppakeskuksen yhteyteen. Kuva: Länsimetro.

Palvelut laajenevat entisestään

Uusi kauppakeskus tulee palvelemaan alueen ja lähiseutujen monipuolisena lähipalveluiden keskuksena, jonka painopiste on päivittäistavarakauppojen ja arjen asiointipalveluiden tarjonnassa. 

Ruokakauppojen ja kahviloiden lisäksi kauppakeskukseen avataan myös kuntokeskus ja Espoonlahden uusi aluekirjasto keväällä 2022. Kirjaston yhteyteen tulee myös kaupungin asiointipiste. Aluekirjastosta on suunniteltu innovatiivinen ja uniikki kirjasto, joka on erityisesti kehitetty lapsiperheiden tarpeita ajatellen.

Asuinkerrostalot kohoavat Espoonlahteen

Metron ulottuminen Espoonlahteen on lisäksi vauhdittanut asuntojen rakentamista uudistuvalle alueelle. NCC rakentaa alueelle kolmen asuinkohteen kokonaisuuden, joista ensimmäisenä vuosien 2021-22 vaihteessa valmistuu 12-kerroksinen Epoletti. Monimuotoinen kortteli tulee sisältämään yhteensä 218 uutta asuntoa, joissa on sekä vuokra- että omistusasuntoja kooltaan aina tilaviin perheasuntoihin saakka.

 Lisäksi NCC on peruskorjannut asuntojen viereisellä tontilla sijaitsevan vanhan toimistotalon uudeksi hoivakodiksi.

“Kauppatoimintojen siirtyessä Pikkulaivasta uuteen Lippulaivaan mittava asuntotuotanto käynnistyy kyseisellä tontilla. Asuntotuotanto jatkuu keskustan alueella vielä vuosikymmenen tiivistäen kaupunkirakennetta hyvien liikenneyhteyksien varrella”, Leivo toteaa.