Lukuvuosi alkaa Espoossa

  • Jaa Facebookissa
  • Jaa Twitterissä
5.8.2019 klo 9.00

Lukuvuosi suomenkielisissä kouluissa ja esiopetuksessa sekä kaikissa lukioissa alkaa torstaina 8.8. Ruotsinkielinen esiopetus ja koulut aloittavat lukuvuoden tiistaina 13.8. 

Pienet ja isot oppijat aloittavat lukuvuoden elokuun alkupuolella. Uusia ekaluokkalaisia astuu koulutielle yhteensä 3 750 ja eskarilaisia 3 580. Yhteensä perusopetuksessa opiskelee miltei 32 400 oppilasta ja lukioissa noin 5 750 opiskelijaa. 

Uusi varhaiskasvatussuunnitelma otetaan käyttöön 

Varhaiskasvatuksen suunnitelmassa eli Vasussa ovat valtakunnalliset sekä Espoon omat osat. Vasu ohjaa toimintaa päiväkodeissa ja sen mukaisesti varhaiskasvatuksen toiminnan perustana ovat kannustaminen, kokeileminen ja osallistaminen. Tärkeää on myös oppimisen riemu. 

Esiopetuksen lukuvuosi alkaa perinteisesti opettajille järjestettävällä koulutuksella. 

Kaikki ekaluokkalaiset aloittavat vieraan kielen 

Kaikilla Espoossa koulunsa aloittavilla ekaluokkalaisilla alkavat viimeistään keväällä 2020 vieraan kielen opinnot. Kieltä opitaan kouluissa monipuolisesti leikinomaisuutta unohtamatta. 

Peruskoululaiset oppivat sekä koulussa että sen ulkopuolella 

Tänä lukuvuonna peruskouluissa uuden opetussuunnitelman mukainen tuntijako ja oppiainekohtaiset opetussuunnitelmat otetaan käyttöön myös 9. luokalla eli ne ovat käytössä syksystä lähtien kokonaisuudessaan peruskoulun jokaisella luokalla.

Uuden opetussuunnitelman mukaisesti oppimista tapahtuu koulun ohella erilaisissa ympäristöissä ja kouluissa käytetään teknologiaa oppimisen välineenä ja kohteena. 

Lukion opetussuunnitelmauudistus käynnistyy 

Lukion opetussuunnitelman valtakunnallisten perusteiden valmistuttua syksyllä 2019 Espoossa aloitetaan paikallinen lukiokoulutuksen opetussuunnitelmatyö ja lukiokoulutuksen uudistaminen uuden lukiolain hengessä ja lukioiden henkilöstölle järjestetään runsaasti koulutusta. Uudet lukiokoulutuksen opetussuunnitelmat otetaan käyttöön syksyllä 2021.  

Uusia koulutiloja, Kivimiehen koulu ja Otaniemen lukio aloittavat toimintansa 

Kivimiehen koulussa Otaniemessä aloittaa ensimmäinen vuosiluokka. Vuosi vuodelta Kivimiehen koulu kasvaa uudella aloittavalla luokalla. Koulun tiloissa on Kivimiehen koulun oppilaiden lisäksi lukuvuonna 2019-2020 väistössä Laajalahden, Meritorin ja Pohjois-Tapiolan koulujen oppilaita. 

Jousenkaaren koulun oppilaat pääsevät väistöön niin ikään juuri valmistuneisiin koulutiloihin, Uusikummun kouluun. Riihitontuntiellä sijaitsevan koulurakennuksen tiloja käyttävät myös Niittykummun koulun montessorioppilaat. Uusikummun koulutilojen esittely Uusi Niittykumpu -blogissa

Lisäksi Haukilahden ja Karamzinin koulut palaavat omiin tiloihinsa ja Aarnivalkean koulu siirtyy vanhan toimipisteen viereen siirtotiloihin.

Lukioverkossa on myös muutoksia alkavalla syyslukukaudella. Otaniemessä aloittaa uusi lukio, kun Pohjois-Tapiolan ja Olarin lukiot yhdistyvät 1.8. alkaen Otaniemen lukioksi. Lukio toimii juuri valmistuneissa tiloissa Tietokylässä Aalto-yliopiston metroaseman vieressä. Espoon yhteislyseon lukio puolestaan siirtyy 1.8. alkaen Kutojantie 2:een Kiloon.

Lukuvuoden 20192020 loma-ajat 

Syysloma vietetään lukioissa ja suomenkielisissä kouluissa 14.10.–18.10.2019. Ruotsinkieliset peruskoulut lomailevat 17.–18.10.2019. Syyslukukausi kaupungin kouluissa ja lukioissa päättyy 20.12.2019. 

Työ- ja loma-ajat