Lastensuojelulle uudet, kaivatut tilat Postipuuhun

  • Jaa Facebookissa
  • Jaa Twitterissä
13.1.2021 klo 14.06

Pohjois-Leppävaarassa sijaitsevan Postipuun alueelle valmistui joulukuun aikana uudisrakennus Espoon kaupungin lastensuojelupalveluiden tarpeisiin. Postipuun lastensuojelutalossa (os. Armas Launiksen katu 10) tarjotaan tammikuusta lähtien muun muassa palveluita lastensuojelun sekä vastaanottoperhetoiminnan tarpeisiin.

Uuden Postipuun lastensuojelutalon tieltä tontilta purettiin vuonna 1955 valmistunut Leppävaaran vanha kuntoutuskeskus, jonka toimitilat eivät enää vastanneet uudistuvan toiminnan tarpeita. Uusiin avariin tiloihin sijoitetaan lastensuojelun ympärivuorokautista toimintaa, vastaanottoperhetoimintaa sekä lähisuhde- ja perheväkivaltatyön yksikkö Omatila.

Postipuun tilojen terveellisyyteen ja turvallisuuteen on panostettu, sillä rakennusvaiheessa on kiinnitetty erityistä huomiota sääsuojaukseen. Kiinteäsuojaisen sääsuojan alla tehty työ varmistaa kuivat ja terveelliset tilat niin lapsille kuin henkilökunnallekin. Lisäksi kosteuskoordinaattori on konsultoinut urakan aikana kosteudenhallinnassa.

Uudisrakennuksen pääsuunnittelijana on toiminut Arkkitehtitoimisto Perko Oy, kokonaisurakoitsijana Mijorak Oy, ja sen kokonaisala on 2035 bruttoneliötä. Hankkeen kokonaiskustannus on noin 7,4 miljoonaa euroa.