Lastenkulttuurin suurhanke suunnitteilla Espoon Karhusaareen

  • Jaa Facebookissa
  • Jaa Twitterissä
13.12.2018 klo 16.05

Lastenmaailma ry suunnittelee lastenkulttuuria esittelevän ja edistävän Lastenmaailman rakentamista Espoon Karhusaareen. Vuonna 2025 valmistuva Karhusaaren Lastenmaailma tavoittelee 600 000 vuotuista kävijää, investoinnin suuruus on noin 50-70 miljoonaa euroa.

Karhusaaren Lastenmaailmasta halutaan kansainvälisesti kiinnostava, taiteellisesti korkeatasoinen, osallistava ja leikkisä kulttuurikeskus ja ympärivuotinen matkailukohde. Lastenmaailmassa pohjoismainen lastenkulttuuri kukoistaa maailmanluokan arkkitehtuurin ja suomalaisen luonnon keskellä.

”Karhusaaren Lastenmaailmassa lastenkirjojen tutut hahmot ja tarinat heräävät eloon. Tavoitteena on rakentaa maailman hauskin kulttuurikohde”, hankkeen ideoija ja Lastenmaailma ry:n leikkijohtaja Taneli Heikka sanoo.

Lastenmaailma

Espoon kaupunginhallituksen elinkeino- ja kilpailukykyjaosto käsittelee Karhusaaren Lastenmaailman suunnitteluvaraushakemusta 17.12.2018. Suunnitteluvaraus käsittää noin neljän hehtaarin alueen ja se on voimassa vuoden 2020 loppuun. Tuona aikana viimeistellään Lastenmaailman konsepti, rahoitusmalli sekä rakentamiseen liittyvät yksityiskohdat. Karhusaaren Lastenmaailmaan sisältyy noin 7800 neliön suuruinen uudisrakennus.

”Lastenmaailma sopii erinomaisesti Espoo-tarinaan ja kasvavaan kulttuuritarjontaan. Karhusaari tarjoaa Lastenmaailmalle erinomaisen sijainnin merellisen luonnon rauhassa, mutta keskeisten liikenneyhteyksien varrella. Lastenmaailma rakennetaan luontoa kunnioittaen ja kestävästi. Se sopii erinomaisesti Espoon rooliin YK:n kestävän kehityksen edelläkävijäkaupunkina”, Espoon kaupunginjohtaja Jukka Mäkelä sanoo.

Karhusaaren Lastenmaailma

Lastenmaailma ry:n perustajiin kuuluu luovan suunnittelun toimisto N2 Helsinki Oy, jolla on kokemusta vastaavanlaisten ideoiden konseptoinnista, toteuttamisesta ja rahoitusmalleista.

”Tavoitteenamme on rakentaa yksi maailman kiinnostavimmista kulttuurikohteista. Haluamme, että rakennuksen arkkitehtuuri, sisältökonsepti ja palvelut edustavat uutta ajattelua ja alansa parasta osaamista. Karhusaaren Lastenmaailmasta Espoo ja Suomi saa harvinaisen vetovoimaisen ympärivuotisen matkailukohteen”, N2 Helsinki Oy:n hallituksen puheenjohtaja Jussi Nurmio sanoo.

Karhusaaren Lastenmaailman liiketoiminnasta tulee vastaamaan Lastenmaailma Säätiö, joka tulouttaa toiminnan tuotot perustajajäsenilleen lasten hyväksi tehtävään työhön. Säätiön perustajiksi haetaan ensisijaisesti muita säätiöitä ja järjestöjä.

Karhusaaren Lastenmaailman rakentamiskustannukset ovat 50-70 miljoonaa euroa. Hankkeesta on käyty ennen suunnitteluvarauksen jättämistä alustavia keskusteluja potentiaalisten rahoittajien kanssa: palaute oli hyvin myönteistä ja hankkeeseen uskotaan laajalti. Suunnitteluvarauksen myötä varainhankinta käynnistetään täysipainoisesti.

Karhusaaren Lastenmaailman keskeisenä asiantuntijakumppanina toimii Suomen lastenkulttuurikeskusten liitto.
 

Lisätietoja:

Lastenmaailma-hankkeen esittelyvideo
Kartta alueesta
Karhusaaren Lastenmaailman verkkosivut
Kaupunginhallituksen elinkeino- ja kilpailukykyjaoston esityslista 17.12.2018

Kuvat: Lundén Architecture Company