Eva + Manu

  • Jaa Facebookissa
  • Jaa Twitterissä

Eva   Manu.

Suomalais-ranskalainen kaksikko, Eva + Manu, palaa pitkän tauon jälkeen konserttilavoille. Uuden levyn alkuvuodesta 2021 julkaiseva duo esiintyy Espoon kulttuurikeskuksen Louhisalissa osana kiertuettaan.

Vuonna 2012 debyyttialbuminsa myötä julkisuuteen tullut Eva + Manu on kirjoittanut uusia lauluja viime vuodet ja esimakuna tulevalta, yhtyeen kolmannelta varsinaiselta albumilta, on jo julkaistu syksyn aikana Tree-kappaleen myötä. Konsertissa kuullaan uusia lauluja ja tietysti tuttuja kappaleita yhtyeen uran varrelta.

Turvallisuusohjeet:

  • Tilaisuuteen on myynnissä rajattu määrä asiakaspaikkoja turvavälit huomioituna. Suosittelemme lippujen ostamista etukäteen verkkokaupasta ruuhkien ja jonojen välttämiseksi.
  • Pidäthän huolta hyvästä käsihygieniasta. Tiloissa on tarjolla käsidesiä sekä paikat käsienpesulle.
  • Edellytämme kaikilta yli 15-vuotiailta tilaisuuteen osallistuvilta kasvomaskin käyttöä.
  • Huomioithan turvavälit ja pidä riittävää etäisyyttä muihin kaikissa tiloissa.
  • Tulethan paikalle vain terveenä.

Tiedot ja sijainti

Aika

pe 17.9.2021 klo 19.00 - 20.30

Paikka

Espoon kulttuurikeskus, Louhisali

Kulttuuriaukio 2, 02100 Espoo

Järjestäjä

Espoon kulttuurikeskus

Hinta, euroa

23

Lisätiedot; hinta, lipunmyynti

Liput 23 € + toimitusmaksu (alk. 1 €)