Lenna

  • Jaa Facebookissa
  • Jaa Twitterissä

Lenna Huippusuosittu virolainen laulaja-lauluntekijä LENNA saapuu konsertoimaan Espoon kulttuurikeskuksen Louhisaliin lauantaina 7. syyskuuta.
Kotimaassaan Lenna on lunastanut paikkansa popmusiikin huipulla. Vuonna 2019 hänet palkittiin Estonian Music Awards -gaalassa vuoden naisartistina.


Lenna aloitti musiikkiuransa Vanilla Ninja -tyttöbändissä, joka menestyi laajasti saksankielisissä maissa 2000-luvun puolivälissä. Vanilla Ninja osallistui Eurovision laulukilpailuun vuonna 2005 Sveitsin edustajana, sijoittuen kahdeksanneksi. Vuodesta 2010 lähtien Lenna on esiintynyt sooloartistina ja julkaissut neljä albumia. Lenna on tunnettu myös näyttelijänä ja hänet on nähty valkokankaalla Suomessakin, Aku Louhimiehen elokuvissa Vuosaari ja 8-pallo.

Konsertti klo 19:00, ovet 18:30
Liput palvelumaksuineen 17,50€, Lippupiste, tulevat myyntiin 16.6.

Salissa kahvilapalvelut / rajattu sallittu alue.

Lenna on üks Eesti kõige kuulsamaid naissoost artiste koos 7 Eesti Muusikaauhinnaga, seal hulgas 2019 aasta naisartist oma ”3X” (2018, Sony Music) albumiga. Lenna alustas oma karjääri populaarses tüdrukute bändis Vanilla Ninja, mis müüs 2000ndate keskpaigas miljoneid singleid ja sadu tuhandeid albumeid Saksa keelt kõnelevates riikides.
2010. aastal tegi ta tugeva debüüdi sooloartistina albumiga ”Lenna”, mille on koostanud ja tootnud legendaarne Vaiko Eplik.

Lenna on tegelenud ka näitlemisega ning osalenud 2012. aastal Soome filmis Vuosaari.

Tiedot ja sijainti

Aika

la 7.9.2019 klo 19.00 - 21.00

Paikka

Louhisali (Club Louhi), Espoon kulttuurikeskus

Järjestäjä

Espoon kulttuurikeskus

Hinta, euroa

17,50

Lisätiedot; hinta, lipunmyynti

Liput 17,50 € + toimitusmaksu (alk. 1 €), Lippu.fi