Marzi Nyman: Kelluva katedraali

  • Jaa Facebookissa
  • TwitterX

Marzi Nyman
Marzi aloitti Kelluvan katedraalin parissa työskentelyn jo vuonna 2007, vain vuosi sen jälkeen, kun hän julkaisi Teosto-palkitun esikoislevynsä. Hän on säveltänyt ja sanoittanut levynsä kappaleet itse lukuun ottamatta Arto Mellerin Hui-hai hullu akka -runoon sävellettyä kappaletta. Louhisalin lavalla nähdään levyn ytimen muodostava Marzin trio, jossa hänen lisäkseen soittavat rumpali Anssi Nykänen ja basisti Harri Rantanen. Illan aikana lavalle nousee myös Tapiola Sinfoniettan muusikoita.

Levynsä nimestä Marzi kertoo seuraavaa: “Levyn nimi Kelluva katedraali on itselleni monikulmainen. Yhtäältä se liittyy rakentamiseen: levyä on rakennettu kuuluisalla Iisakin kirkko -metodilla, kerros kerrokselta. Tähän liittyy myös Tommy Hellstenin minua inspiroinut ajatus siitä, että luominen on aina katedraalin rakentamista maailmankaikkeuden uloimmalle reunalle, jossa ei ole vielä mitään muuta kuin tyhjyys; että tottakai se on pelottavaa. Toisaalta olen rakentanut levyä niin kauan, juuri jotta se olisi kevyt; niin kevyt, että se kelluu. Kellumiseen liittyy myös ajatus virtaamisesta. Omiin korviini levyssä on korkeat holvit, mutta se on jatkuvassa virtauksessa.”

"Esitimme levyn biisit ensi kerran juuri Luohisalissa viime huhtikuussa April Jazzeilla, ja mikään lava maailmassa ei tunnu kotoisammalta. On myös ihan mieletöntä luksusta saada Tapiolan Sinfoniettan huikeita tyyppejä lavalle mukaan karkeloimaan!"  

Kesto noin 1 h 10 min (ei väliaikaa)
Ovet avataan klo 20.30.
Cafe Louhi: Esteetön sisäänkäynti Louhisaliin, salissa kahvilapalvelut.

Tapahtuma kuuluu Kaikukortin piiriin.

Tiedot ja sijainti

Aika

pe 23.11.2018 klo 21.00 - 22.15

Paikka

Espoon kulttuurikeskus, Louhisali (Café Louhi)

Kulttuuriaukio 2 02100 Espoo

Järjestäjä

Espoon kulttuurikeskus

Hinta

Liput 20/15 € + toimitusmaksu

Liput

Lippupiste