Espoolaiset osallistuvat ahkerasti kulttuuritilaisuuksiin

  • Jaa Facebookissa
  • Jaa Twitterissä
28.5.2019 klo 14.43

Espoolaisten kulttuuritilaisuuksiin osallistumista verrattiin EspooCult-tutkimuksessa koko väestöön ja muiden isojen kaupunkien asukkaisiin (muut ns. kuutoskaupungit: Helsinki, Tampere, Vantaa, Oulu ja Turku). Keskiarvoltaan Espoo on kulttuuriosallistumisessa valtakunnallista kärkeä. Esimerkiksi ikä ja äidinkieli vaikuttavat kuitenkin osallistumiseen. Myös alueiden välillä on eroja. 

Espoolaiset kävivät vuonna 2017 eniten elokuvissa, konserteissa ja taidenäyttelyissä. 

– Toisin kuin muualla Suomessa Espoossa naiset ja miehet kävivät yhtä yleisesti kulttuuritilaisuuksissa, ja 15–44-vuotiaat miehet olivat jopa hieman aktiivisempia kuin naiset, erikoistutkija Sari Karttunen kulttuuripolitiikan tutkimuskeskus Cuporesta toteaa. 

Espoolaisten kulttuuriosallistumisessa on alueellisia eroja. Esimerkiksi Tapiolan ja Matinkylän asukkaat käyvät keskimääristä enemmän elokuvissa, konserteissa ja taidenäyttelyissä. Pohjoisespoolaiset käyvät paljon teatterissa. Elokuvissa käyvät eniten nuoret ja teatterissa eläkeläiset. Aktiivisimpia kulttuuritilaisuuksissa kävijöitä olivat korkeasti koulutetut. 

Espoossa on muuta Suomea vähemmän ihmisiä, jotka eivät olleet käyneet kulttuuritilaisuuksissa ollenkaan viimeisten 12 kuukauden aikana. Espoolaisista vähiten kulttuuritilaisuuksissa kävijöitä on matalasti koulutetuissa ja muissa kuin suomen- tai ruotsinkielisissä ryhmissä – yhtenä ryhmänä esiin nousee muunkieliset naiset. Alueista Vanhan-Espoon asukkaat kävivät tilaisuuksissa vähiten. 

KulttuuriEspoo 2030 -ohjelman mukaan kaikilla asukkailla tulee olla mahdollisuus osallistua sekä nauttia taiteesta ja kulttuurista. Espoossa osallistumisen esteitä tasoitetaan esimerkiksi tuottamalla maksutonta, eri ikäryhmille suunnattua toimintaa sekä tukemalla asukaslähtöisiä tapahtumia eri puolilla kaupunkia. EspooCult-tutkimuksen tulokset tarjoavat punnittua tietoa kulttuuripalveluiden kehittämiseksi.  

Kaksivuotinen tutkimushanke EspooCult selvittää, minkälainen kulttuurikaupunki Espoo on. Tutkimus tarjoaa vankan tietopohjan kaupungin kehittämiseksi. Tutkimuksen tilaaja on Espoon kulttuurin tulosyksikkö ja toteuttaja Kulttuuripolitiikan tutkimuskeskus Cupore. Tutkimushanke käynnistyi tammikuussa 2018. Tutkimuksen aikana julkaistaan yhteensä neljä tietokorttia. Ensimmäinen tietokortti ilmestyi 26.4.2018, toinen 11.12.2018 ja kolmas 28.5.2019.

EspooCult tietokortti 3 (pdf, 753 Kt)

Lisätiedot

erikoistutkija, tutkimuskoordinaattori Anna Kanerva, kulttuuripolitiikan tutkimuskeskus Cupore p. 050 302 1414 tai anna.kanerva@cupore.fi

kulttuurijohtaja Susanna Tommila, Espoon kaupunki, kulttuurin tulosyksikkö
p. 043 825 5074 tai susanna.tommila@espoo.fi

erityisasiantuntija Katja Koskela, Espoon kaupunki, kulttuurin tulosyksikkö
p. 043 827 1080 tai katja.koskela@espoo.fi