Kehä I Keilaniemessä -viikkokooste, viikko 20/2019

  • Jaa Facebookissa
  • Jaa Twitterissä
17.5.2019 klo 15.53

Kuulumiset työmaalta:

Ensi viikolla (vko 21) Tapiolantieltä ei pääse enää kääntymään suoraan Kehä I:lle, koska liittymä suljetaan. Liikenne Tapiolan ja Otaniemen välillä siirretään perjantaina 17.5.2019 klo 18:00 uudelle Kehän ylittävälle sillalle. Tapiolantieltä Kehälle itään (Leppävaaran suuntaan) pääsee uuden sillan ja Tekniikantien kautta. Idästä tultaessa Kehä I:ltä pääsee Tapiolaan uuden rampin kautta. Tapiolan ja Itärannan risteyksessä on uudet liikennevalot käytössä.

Tapiolantieltä Länsiväylän suuntaan uusi reitti on Tapiolan ja Otaniemen välinen silta-Miestentie-Tekniikantie-Vuorimiehentie-Otaniementie-Karhusaarentie. Läpiajo Miestentieltä ei ole vielä mahdollista, mutta tie pyritään avaamaan kesäkuun aikana. Länsiväylälle on Tapiolasta sujuva reitti myös Westendin puoleisen liittymän kautta.

Tekniikantieltä autoilijat eivät myöskään pääse kääntymään vasemmalle eli Kehälle länteen. Otaniemestä ajo Länsiväylän suuntaan tapahtuu näin ollen Otaniementien tai Maarintien liittymän kautta.

Kehältä idän suuntaan kulkiessa (Länsiväylältä Leppävaaran suuntaan) ei saa enää kääntyä Tekniikantielle. Reitit Otaniemeen kulkevat Karhusaarentien (Otaniementie) tai Pohjois-Tapiolan liittymän (Maarintie) kautta. Kehältä idästä päin (Leppävaarasta) tultaessa Tekniikantielle pääsee kuitenkin Tapiolantien rampin ja uuden sillan kautta.

Työmaalla jatkuvat lopullisen päällysteen päällystystyöt, pääosin ramppien alueella ja Miestentiellä. Aloitamme ajoratamerkintöjen maalaukset koko työmaan alueella sekä viimeistelemme liikennemerkkien asennuksia ja liikenteenohjaimia.

Tunnelin etelä- ja pohjoispäässä tehdään kivetys- ja vihertöitä. Tunnelin holvilla tasataan maatäyttöjä ja viimeistellään huoltorakennuksien julkisivupellityksiä.

Maanalaisia putkitöitä viimeistellään Lehtisaaren suunnassa ja asennuksia tehdään sekä Tekniikantiellä että Miestentiellä.

Ensi viikolla työmaan eteläpäässä tehdään mahdollisesti ilta- ja yötöitä. Pahoittelemme tästä aiheutuvaa häiriötä.

Työmaan ja alueen liikenneyhteyksien kartta:

Kehä 1 Keilaniemessä, liikennejärjestelyt

Lisätietoja hankkeesta:

Päivystysnumero akuutteihin turvallisuuteen ja liikenneturvallisuuteen liittyviin yhteydenottoihin on 040 352 3911. Liikenteen ongelmista voi ilmoittaa myös Väyläviraston Tienkäyttäjän linjalle numeroon 0200 2100 (maksu pvm/mpm). Tienkäyttäjän linja palvelee ympäri vuorokauden.

Kaikissa muissa palautteissa ja kysymyksissä palvelee hankkeen viestintätiimi sähköpostitse: kehayksi-pbm@bm.com. Lisätietoja hankkeesta löytyy myös Espoon kaupungin verkkosivuilta osoitteessawww.espoo.fi/kehayksi ja hankkeen Facebook-sivuilta osoitteessa http://www.facebook.com/kehayksikeilaniemi.

Tämä viikkokooste lähetetään kaikille hankkeen etenemisestä kiinnostuneille. Toimitamme koosteen tähän sähköpostiosoitteeseen, minkä ohella sen voi tilata hankkeen viestintätiimiltä (kehayksi-pbm@bm.com). Samaan osoitteeseen voi ilmoittaa, mikäli ette enää jatkossa toivo näitä koosteita. Rekisteriseloste löytyy Espoon kaupungin sivuilta.

Kehä I Keilaniemessä -rakennushanke toteutetaan 2016–2019 Espoon kaupungin ja Väyläviraston yhteistyönä. Urakan toteutuksesta vastaa SRV Infra Oy.