Kehä I Keilaniemessä -viikkokooste, viikko 42/2018

  • Jaa Facebookissa
  • TwitterX
19.10.2018 klo 14.59

Etelässä pääväylän kiertotielinjaa on parannettu ja liikenne Länsiväylältä Keilaniemen suuntaan toimii jälleen normaaliin tapaan.

Tunnelin kannen eristystöiden johdosta viikolla 43 on vielä odotettavissa väliaikaisia muutoksia kevyen liikenteen kulkureiteissä. Eristystyöt valmistuvat ensi viikon 43 aikana säävarauksella.

Keilaniementien pohjoispään tulevan kiertoliittymän alueella jatketaan maanalaisten putkilinjojen rakentamista ja kiertoliittymän kivitöitä. Otasolmun alueella korkeapainepuhdistetaan betonipintoja, joka aiheuttaa jonkin verran melua.

Rakennustyöt jatkuvat Itäranta 13 edessä, samoin maankaivuu Tapiolan liittymän alueella ja uudella liittymäalueella Tapiolaan päin. Vanhan meluseinän purku on parhaillaan käynnissä. Itäranta 13 rakennuksen itäpäädyn läheisyydessä jatkuu jälleen uuden meluesteen rakentaminen seisokin jälkeen.

Lisäksi käynnissä on muun muassa sillan kannen eristystyöt sekä meluaidan asennus Otasolmun kohdalla. Tapiolan liittymän vanhan sillan korjaustyöt ja uuden tukimuurin rakentaminen alkavat. Turvallisten työmaa-alueiden varmistamiseksi ajokaistoja tullaan kaventamaan hieman.

Työmaan ja alueen liikenneyhteyksien kartta:

Keilaniemi vk 43 kartta pivitetty vk 40

Lisätietoja hankkeesta:

Päivystysnumero akuutteihin turvallisuuteen ja liikenneturvallisuuteen liittyviin yhteydenottoihin on 040 352 3911. Liikenteen ongelmista voi ilmoittaa myös Liikenneviraston Tienkäyttäjän linjalle numeroon 0200 2100 (maksu pvm/mpm). Tienkäyttäjän linja palvelee ympäri vuorokauden.

Kaikissa muissa palautteissa ja kysymyksissä palvelee hankkeen viestintätiimi sähköpostitse: kehayksi-pbm@bm.com. Lisätietoja hankkeesta löytyy myös Espoon kaupungin verkkosivuilta osoitteessa www.espoo.fi/kehayksi ja hankkeen Facebook-sivuilta osoitteesta http://www.facebook.com/kehayksikeilaniemi.

Tämä viikkokooste lähetetään kaikille hankkeen etenemisestä kiinnostuneille. Sen voi tilata hankkeen viestintätiimiltä (kehayksi-pbm@bm.com). Samaan osoitteeseen voi ilmoittaa, mikäli ei enää jatkossa toivo näitä koosteita. Rekisteriseloste löytyy Espoon kaupungin sivuilta.

Kehä I Keilaniemessä -rakennushanke toteutetaan 2016–2019 Espoon kaupungin ja Liikenneviraston yhteistyönä. Urakan toteutuksesta vastaa SRV Infra Oy.