Kaitaanniityn päiväkoti

Vuonna 1999 perustettu Kaitaanniityn päiväkoti sijaitsee Kaitaalla metsien ja omakotitalojen keskellä. Myös merenranta on lapsien kävelyetäisyydellä. Ympäristömme mahdollistaa luontevasti retket lähialueelle sekä monipuolisen ympäristökasvatuksen.

Ryhmät
Päiväkodissamme on kuusi lapsiryhmää: Valkoapilat, Niittyvillat, Ketunleivät, Hiirenvirnat, Koiranputket ja Kissankellot. Sekä avointa varhaiskasvatusta antava – Kaitaanniityn päiväkodin kerho: Tuoksuherneet
Päiväkodissa ei järjestetä esiopetusta. Esiopetusikäiset lapset siirtyvät läheisten koulujen tai päiväkotien esiopetusryhmiin.

Toimintaperiaatteet
Toiminnassamme toteutuu lapselle ominainen tapa toimia, leikkiminen, liikkuminen, erilaiset taiteelliset kokemukset sekä tutkiminen.

Toiminnassamme korostuu pienissä ryhmissä toimiminen, liikuntakasvatus sekä kestävän kehityksen kasvatus. Tällä hetkellä olemme Vihreä lippu -päiväkoti.

Pienissä ryhmissä toimiminen varmistaa lapsen jokapäiväisen huomioimisen. Pienissä ryhmissä lasten ja kasvattajien välinen vuorovaikutus on jouhevaa ja lapselle syntyy paremmin tunne kuulluksi tulemisesta ja hän voi olla vaikuttamassa omaan päiväänsä. Kasvattajalla on aikaa jokaiselle lapselle, kuunnellen hänen huoliaan ja jakaen myös onnistumisen kokemuksia.
Liikuntakasvatus kuuluu jokaiseen päivään. Lapsiryhmien käytössä on liikuntasali, mutta liikunnan mahdollisuus ei rajoitu siihen. Kaikki päiväkodin tilat ovat liikuntakäytössä, niin käyttävät kuin lapsiryhmien omat kotialueetkin unohtamatta suurta pihaamme. Lasten käytössä on hyvät liikuntavälineet niin sisällä kuin ulkonakin. Osallistumme säännöllisesti Nuori Suomi ry:n liikunnallisiin pihatempauksiin, joten myös vanhemmat saavat kokea liikunnan riemua lastensa kanssa omassa päiväkodissa.
Kestävän kehityksen kasvatuksella lapsenne oppii jo ennen kouluikää huolehtimaan ympäristöstään ja tekemään kestäviä valintoja tulevaisuutta varten. Hän omaksuu hyvän tulevaisuuden mukaiset vuorovaikutus – ja kansalaistaidot.

Yhteistyö vanhempien kanssa
Kun lapsi aloittaa päiväkodissamme:
-  sovimme hoidon aloituskäytännöistä
-  sovimme päivähoitoon tutustumisesta (lapsi vanhempien kanssa) ennen varsinaisen hoidon alkamista ja tarjoamme mahdollisuutta siihen, että työntekijämme käy tutustumiskäynnillä lapsen kotona.
Hoidon alkamisen jälkeen teemme lapselle yhdessä vanhempien kanssa lapsikohtaisen varhaiskasvatussuunnitelman. Sen toteutumista arvioidaan säännöllisesti yhdessä vanhempien kanssa.

Päiväkoti on osa Kaitaan pedagogista yhteisöä yhdessä alueen muiden päiväkotien sekä koulujen kanssa. Näin ollen päiväkodissamme alkanut yhteistyö vanhempien kanssa, jatkuu edelleen lapsen siirtyessä esiopetukseen ja myöhemmin kouluun.

Kaitaanniityn päiväkodin toimintakalenteri