Luhtaniityn päiväkoti

Luhtaniityn päiväkoti sijaitsee Tuomarilan rauhallisella omakotialueella. Keskuspuisto ulkoilumaastoineen toimii päiväkodin Mörrimetsäpaikkana ja retkikohteena.

Toiminta-ajatuksemme mukaisesti tuemme ja rohkaisemme vanhempia kotona tehtävään kasvatustyöhön. Korostamme normaalien arkiaskareiden tärkeyttä lasten elämässä.
Pyrimme molemminpuoliseen kuuntelemiseen ja kunnioittamiseen henkilökunnan ja perheiden välillä.
Luonnonläheisyys tuo oman leimansa päiväkodin toimintaan.

Tällä hetkellä päiväkodissamme on lapsiryhmiä 1-6-vuotiaille lapsille. Luhtaniityn päiväkodissa järjestetään esiopetusta.

Espoon varhaiskasvatuksessa otetaan käyttöön toimintakalenteri

Espoon varhaiskasvatus kehittää kuntalaisille suunnattua sähköistä asiointia. Ensimmäisessä vaiheessa on valmistunut toimintakalenteri, josta voi seurata yksikön tapahtumia ja tiedotteita. Toimintakalenteri on otettu käyttöön muutamassa varhaiskasvatuksen yksikössä ja sen  käyttöönotto etenee vuoden 2018 aikana. Luhtaniityn päiväkodin toimintakalenteri on valmistunut ja siihen voi tutustua alla olevasta linkistä.

Luhtaniityn päiväkodin toimintakalenteri