Kirstin päiväkoti

Päiväkodissamme toimii kuusi lapsiryhmää 1- 6 vuotiaille.

Lisäksi Kirstin koulun tiloissa toimii esiopetukseen liittyvän päivähoidon ryhmä.

Toimimme monimuotoisessa yhteisössä, jossa toiminta-ajatuksemme mukaisesti kasvatamme lapsia yhdessä vanhempien kanssa viihtyisässä ja turvallisessa kasvuympäristössä. Jokainen lapsi on arvokas omana itsenään.

Sijainti

Toimimme toistaiseksi väistötiloissa osoitteessa Tuomarilantie 19 ( ns. Skipan talo).  Päiväkodin ryhmät sijaitsevat talon 1. ja 3. kerroksessa.  Päiväkodin ohi kulkevat bussilinjat 118 ja 213.  Lähijunien asemat Tuomarila ja Koivuhovi sijaitsevat myös lähellä päiväkotia.

Espoon varhaiskasvatuksessa otetaan käyttöön toimintakalenteri

Espoon varhaiskasvatus kehittää kuntalaisille suunnattua sähköistä asiointia. Ensimmäisessä vaiheessa on valmistunut toimintakalenteri, josta voi seurata yksikön tapahtumia ja tiedotteita. Toimintakalenteri on otettu käyttöön muutamassa varhaiskasvatuksen yksikössä ja sen  käyttöönotto etenee vuoden 2018 aikana. Kirstin päiväkodin toimintakalenteri on valmistunut ja siihen voi tutustua alla olevasta linkistä.

Kirstin päiväkodin toimintakalenteri