Koululaistoiminta

Asukaspuiston aamu- ja iltapäivätoiminta on tarkoitettu
pääsääntöisesti koululaisille, jotka ovat 1.-3. luokalla.

Asukaspuisto tarjoaa alueen koululaisille arkisin maksuttoman
paikan, jossa he voivat päivittäin tavata kavereita, tehdä läksyjä,
leikkiä, pelata, rentoutua, koulupäivän jälkeen.
 

Puiston toiminta on sisä- ja ulkotoimintaa. Toiminnan luonteen vuoksi,
puiston henkilökunnalla on valvontavastuu lapsista. Ei hoitovastuuta.
Sisätilat on varattu iltapäivisin koululaisten toimintaa varten klo 12 lähtien.
Lapsia kannustetaan päivittäin myös ulkoiluun.
Puiston henkilökunta on päivittäin paikalla klo 16.00 saakka.
Päivittäiset puuhat muokkaantuvat kulloinkin paikalla
olevien koululaisten määrän, innostuksen ja toiveiden mukaan.
 

Puiston alueella koululaiset ovat tapaturmavakuutettuja. Asukaspuistoon
ei tarvitse ilmoittautua. Koululaisista tulee täyttää yhteystietolomake,
jonka saa puistosta. Espoon kaupunki on järjestänyt koululaisille
maksullisen välipalan. Välipalan hinta vuonna 2019 on 60,50 e/kk. Välipala tarjotaan
ma - pe klo 13.30 - 14.30. Vaihtoehtoisesti koululainen voi myös tuoda
omat eväät puistoon. Voit myös soittaa ja kysellä lisää  puh.
0468773131 tai mankkaan.asukapuisto@espoo.fi

Yhteistyöterveisin Kati ja Ulvija