Lisäluokka

  • Jaa Facebookissa
  • Jaa Twitterissä

Mikä lisäluokka on?

Lisäluokka eli kymppiluokka on opiskelijalle kasvun paikka: sen suorittaminen tarkoittaa ohjattua välivuotta ennen 2. asteen opintojen aloittamista. Lukuvuoden aikana on mahdollisuus korottaa peruskoulun arvosanoja ja syventää taitojaan lukuaineissa, kuvataiteessa, liikunnassa ja musiikissa; eri aineita opiskellaan kaikkiaan vähintään 1100 tuntia.

Opiskeluohjelmaan kuuluu myös viikon pituinen jakso, jonka aikana tutustutaan työelämään. Opinto-ohjauksen sisältöjä ovat mm. opiskelun taidot, luokattoman lukion erityisluonne, työelämän pelisäännöt ja ammatit sekä itsetuntemuksen lisääminen.

Ammatillisessa haussa koko todistuksesta 3 lisäpistettä

Lisäluokkaopiskelun tavoitteena on parantaa opiskeluvalmiuksia ja korottaa päättötodistuksen arvosanoja. Jokainen yksittäinen korotettu numero johtaa parempaan keskiarvoon ja auttaa seuraavaan kouluun pyrkimisessä, mutta vasta kaikki opinnot hyväksytysti suorittaneelle annetaan todistus lisäopetuksen suorittamisesta ja he saavat ammatillisiin opintoihin pyrkiessään 3 lisäpistettä, joiden avulla hakijat rinnastetaan yhteishaussa samana vuonna perusopetuksen päättötodistuksen saaneisiin.

Lukiopainotus: mahdollisuus suorittaa 5 kurssia samassa talossa

Espoon yhteislyseossa kymppiluokka painottuu lukioon: koulu ja Espoon yhteislyseon lukio toimivat samassa koulutalossa. Lisäluokan oppilaat voivatkin suorittaa lukuvuoden aikana viisi kurssia EYL:n lukiossa. Tarjolla ovat mm. englanti, äidinkieli, historia, terveystieto ja psykologia. Näiden kurssien onnistunut suorittaminen merkitsee, että opiskelijalla on viisi lukiokurssia suoritettuna heti lukio-opintojen alkaessa.

Lisäopetukseen hakeminen