Olarilaisia Innokkaan robotiikkaturnauksessa Lappeenrannassa 13.-15.5.2019

  • Jaa Facebookissa
  • Jaa Twitterissä
20.5.2019 klo 9.17

Viisi LEGO-robotiikkakerholaista ja opettaja Rita Järvinen osallistuivat Innokkaan robotiikkaturnaukseen Lappeenrannassa 13.-15.5.2019. Robotteja on rakennettu kevään aikana koulun jälkeen Olarin koulun robotiikkakerhossa, johon osallistui lukuvuoden aikana kisaajien lisäksi myös muita 7. luokkien oppilaita.

XSumo-sarjaan osallistui 7. luokkalaisten tiimi: Miia Honkela, Tomi Litkey ja Visa Koivunen.

" Ensimmäinen kisapäivä 14.5. Lappeenrannan Ammattikorkeakoululla sujui hyvin. Tulimme XSumossa ensimmäisiksi lohkossamme 65 pisteellä. Robotimme nimi on Hännäkäs ja tiimin nimi Hännäkäs-ruukku. Robottia koristivat häntä, kaksi Olari-lippua, siniset ja harmaat putket sekä kaksi sinistä tähtikoristetta. Robotti keräsikin ulkoasustaan kehuja kisapaikalla. Varsinainen toiminta perustui Tomin kirjoittamaan ohjelmakoodiin sekä kahden ultraäänisensorin, yhden värisensorin ja neljän moottorin toimintaan. XSumo-ottelussa robotti seuraa ensin mustaa mutkittelevaa viivaa areenalla, jossa se yrittää tipputtaa vastustajarobotin pois areenalta. Olarin robotin vahvuutena oli tiukka vääntö."

Hännäkäs-ruukku sijoittui lopulta 7. sijalle XSumossa, johon osallistui ennätykselliset 89 joukkuetta eri puolilta Suomea. 

8. luokkalaiset Jussi Järviö ja Veeti Makkonen osallistuivat Freestylen robotiikkasarjaan Lego EV3-sarjan osista rakennetulla robotilla.

"Kilpailussa oli mielenkiintoista tutustua muiden robotteihin. Meidän robottimme mittaa eri suunnista tulevan valomäärää valosensorilla. Uuden mittauksen voi aloittaa painamalla kosketussensoria. Sen jälkeen aurinkopaneeli kääntyy suuntaan, josta tulee eniten valoa. Valonmittaus tehdään 45 asteen tai 22,5 asteen tarkkuudella. Kulman voi valita kytkimellä. Kytkimessä on painonappi, jota ohjataan tikkua kääntämällä. Esittelypäivän aikana keräsimme runsaasti palautetarroja: "kekseliäs koodi", "monipuolinen teknologia", "taidokas toteutus" ja "innostava innovaatio". Esittelimme robottia näyttelyssä Lappeenrannan teknisellä yliopistolla sekä iltatapahtumassa satamatorilla."

Olarin Robots with Fries voitti upeasti 1. palkinnon freestylen perussarjassa.