Järjestyssäännöt

  • Jaa Facebookissa
  • Jaa Twitterissä

Jalavapuiston koulun järjestyssäännöt                                  

1  Järjestyssääntöjen tarkoitus ja soveltaminen

Näiden järjestyssääntöjen tarkoitus on edistää Jalavapuiston koulun sisäistä järjestystä, opiskelun esteetöntä sujumista sekä kouluyhteisön turvallisuutta ja viihtyisyyttä.

Järjestyssäännöissä annetaan lainsäädäntöä tarkentavia koulun turvallisuuden ja viihtyisyyden kannalta tarpeellisia määräyksiä käytännön järjestelyistä ja asianmukaisesta käyttäytymisestä.

Järjestyssäännöt sisältävät yleisiä koulussa noudatettavia sääntöjä. Rehtorin ja opettajan tulee puuttua lainsäädännön vastaiseen käyttäytymiseen, vaikkei järjestyssäännöissä asiasta määrättäisi.

Säännöt ovat voimassa oppilaan ollessa koulussa tai osallistuessa koulun toimintaan koulun ulkopuolella. Järjestyssääntöjä on noudatettava esimerkiksi luokkaretkillä ja leirikouluissa.

Järjestyssääntöjen piiriin sisältyy myös välitunnin mittainen aika ennen oppilaan opetuksen tai muun toiminnan alkua ja vastaavasti oppilaan viimeisen oppitunnin tai muun toiminnan päätyttyä.

Koulun alue määritellään järjestyssääntöihin liitetyssä kartassa.

Näitä järjestyssääntöjä tarkempia ohjeita annetaan lukuvuosittain tarkastettavissa Jalavapuiston koulun toimintaohjeissa.

2  Turvallisuus, viihtyisyys ja opiskelun esteetön sujuminen

Hyvä käytös

Noudatan koulun sääntöjä ja koulun aikuisten ohjeita.
Käytän ystävällistä ja asiallista kieltä.
Olen avulias ja kohtelias.
Kunnioitan kaikkia ihmisiä.                                                                                         
Keskityn tehtäviini ja annan työrauhan kaikille.
Yritän työskentelyssäni parasta.                                                                                                                      
Noudatan kouluruokailussa hyviä ruokailutapoja. Huomioin äänenkäytön voimakkuuden ruokasalissa.               Saavun ajoissa oppitunneille.                                                                                                                       
Pukeudun asianmukaisesti.

Oleskelu ja liikkuminen

Liikun rauhallisesti ja metelöimättä.
En oleskele koulutiloissa turhaan välitunneilla ja tuntien päätyttyä.
Huolehdin vaatteeni, kenkäni ja tavarani niille kuuluville paikoille.
Otan kengät pois sisälle tultaessa alhaalla ennen rappusia tai aulassa mattojen kohdalla.

Käyttäydyn hyvin koulumatkoilla ja välitunnilla.
Noudatan välitunneilla ulkoilupihan rajoja (rajat järjestyssääntöjen liitteenä).
En poistu koulun alueelta koulupäivän aikana ilman opetukseen liittyvää tai muuta perusteltua syytä.             
Koulu suosittaa pyöräilyä koulumatkoilla vasta 3. luokalta alkaen ja potkulaudan käyttöä 2. luokalta alkaen, sekä kypärän käyttöä.                                                      

Poissaolot ja poissaolohakemukset

En ole poissa ilman lupaa.

Huoltajan tulee anoa oppilaan vapauttamista koulunkäynnistä muun syyn kuin sairauden vuoksi sähköisellä tai paperisella lomakkeella vähintään viikko ennen poissaoloa.

Siisteydestä ja ympäristöstä huolehtiminen

Pidän hyvää huolta koulun omaisuudesta, oppimateriaaleista, tiloista sekä omista ja yhteisistä tavaroista.                                                                                                                     

Roskaaminen on kielletty.

Olen velvollinen korvaamaan tahallani tai ajattelemattomuuttani koulun tai toisen henkilön omaisuudelle aiheuttamani vahingon.                                                       

Olen velvollinen puhdistamaan likaamani tai järjestämään epäjärjestykseen saattamani koulun omaisuuden.                                                                                                                             

Otan mukaan vain ne välineet, joita tarvitsen koulutyössäni.                                                 

Rahan ja arvoesineiden tuominen kouluun on omalla vastuullani.

Koulu ei vastaa kadonneesta tai vahingoittuneesta omaisuudesta.  

Turvallisuus

Jokaisella kouluyhteisön jäsenellä on oikeus turvalliseen opiskeluympäristöön ja koulumatkaan.           

Kiusaaminen, väkivaltainen käytös ja häirintä on kielletty. Jos näitä tapahtuu, kerron välittömästi aikuiselle.

Ilmoitan turvallisuuteen liittyvästä viasta tai puutteesta koulun henkilökunnalle.

Säilytän polkupyörät ja muut kulkuvälineet koulupäivän ajan niille varatuilla paikoilla. Välitunneilla en koske niihin enkä pyöräile tai potkulautaile koulualueella.

En heitä koulun pihalla lumipalloja enkä kiviä.

Tietokoneen, matkapuhelinten ja muiden mobiililaitteiden käyttö

Tietokonetta, matkapuhelinta ja muita mobiililaitteita saa käyttää koulupäivän aikana opettajan luvalla. Myös kuvien ottaminen vaatii opettajan luvan. Tämä koskee myös äänen lähettämistä suoratoistona ilman opetukseen liittyvää syytä. Koulupäivän aikana tulee puhelin olla häiriötä aiheuttamattomassa tilassa. Mobiililaitteen saa ottaa käyttöön ulkona koulupäivän jälkeen.

En ota enkä julkaise valokuvaa, videota tai äänitettä toisesta henkilöstä ilman lupaa internetissä, sosiaalisessa mediassa tai muussa julkisessa paikassa.

Perjantaisin isojen siestalla 4.-6. luokkien oppilailla on lupa käyttää matkapuhelimia.

Koulu ei korvaa oppilaan kadonneita tai rikkoutuneita laitteita.  

Kurinpito

Suunnitelma kasvatuskeskustelujen ja kurinpidollisten keinojen käyttämisestä ja niihin liittyvistä menettelytavoista on opetussuunnitelman liitteenä.

Opettajalla ja rehtorilla on oikeus tarkastaa oppilaan tavarat, mikäli on ilmeistä epäillä, että oppilaalla on vaarallinen esine tai aine hallussaan. Rehtori tai opettaja voi ottaa häiritsevät tai vaaralliset esineet tai aineet tarvittaessa haltuunsa.

Koulun rehtorilla ja opettajilla on velvollisuus ilmoittaa tietoonsa tulleesta koulussa tai koulumatkalla tapahtuneesta häirinnästä, kiusaamisesta tai väkivallasta niihin syyllistyneen ja niiden kohteena olevan oppilaan huoltajalle tai muulle lailliselle edustajalle.

3  Järjestyssääntöjen seuranta ja tarkistaminen

Nämä järjestyssäännöt ovat koulun opetussuunnitelman liitteenä. Ne ovat nähtävissä koulun kotisivuilla ja koulun tiloissa. Järjestyssääntöjä täydentävät toimintaohjeet ovat nähtävissä kaikissa perusopetuksen luokissa.

Järjestyssäännöt käydään läpi oppilaiden kanssa lukuvuosittain ja niistä tiedotetaan huoltajia vanhempainilloissa.

Koulun järjestyssääntöjä voidaan tarvittaessa tarkistaa ja muuttaa. Muutokset hyväksyy koulun johtokunta.

Nämä järjestyssäännöt on hyväksytty 28.2.2017, jonka jälkeen ne ovat voimassa toistaiseksi.