Eestinkallion koulun helmikuun tiedote 2021

  • Jaa Facebookissa
  • Jaa Twitterissä
12.2.2021 klo 11.00

Eestarista kuuluu

Helmikuussa 2020

Lunta, lunta, lunta…ja kunnon talvi – myös pääkaupunkiseudulla pitkästä aikaa. Näin sen pitää mennäkin. Valkoinen maa tuon mukanaan paitsi liikunnan riemuja myös aimo annoksen valoa päiviimme. Oppilaat, ainakin koulumme pienimmät, suorastaan odottavat välitunteja, jotta pääsevät möyryämään lumessa ja laskemaan mäkeä keski- ja alapihan välisessä rinteessä.

Nyt on luvassa lumisen talven lisäksi myös pakkasia, joten muistuttelen oppilaiden säänmukaisesta pukeutumisesta. Koronaohjeistusten mukaan liikuntatunteja pyritään myös pitämään mahdollisuuksien mukaan ulkona, joten myös liikuntatuntien ulkovaatetus on hyvä huomioida.

Kuluneella viikolla saimme koululle huoltajaviestin, jossa kerrottiin, että alueella on liikkunut autolla miespuolinen henkilö, joka on tarjonnut makeisia lapsille. Puhukaa kotona lasten kanssa, että kenenkään kyytiin ei voi lähteä, tuntemattomien kanssa ei tarvitse käydä juttusille tai tuntemattomilta ihmisiltä ei saa ottaa mitään vastaan.

Tammikuussa saimme koulumme oppilashuoltoon kauan kaivatun vahvistuksen, kun uusi psykologi NELLA RANTALA aloitti koulussamme. Hänet tavoittaa koululta maanantaisin ja tiistaisin sekä tietenkin Wilmasta ja puhelimitse puh. 040 636 8178.

Helmikuun ensimmäisellä viikolla vietämme UUTISTEN VIIKKOA. Koronatilanteen vuoksi jouduimme valitettavasti perumaan oppilaille kovasti mieluisan tanssiviikon, joka oli tarkoitus järjestää näin helmikuussa. Odottelemme kovasti sitä aikaa, jolloin voimme taas toimia Eestarissa yhteisöllisesti ja yhdessä ja jakaa iloa yhteistapahtumien kera.

Helmikuussa meillä on myös talviloma eli koulutyö on tauolla viikon 8 (22.-26.2.2021).

Tärkeitä päivämääriä helmikuussa:

vko 5             Uutisten viikko

ma 8.2.          Eestinkallion koulun johtokunta kokoontuu Teams-kokoukseen klo 17.00

vko 8             Talviloma

Toivotamme kaikkiin koteihin mitä parhainta talvea!

terveisin Eestarin väki