Abiturientit valmistautuvat syksyn ylioppilaskirjoituksiin

  • Jaa Facebookissa
  • Jaa Twitterissä
18.9.2019 klo 13.16

Lukiolaisia valmistautumassa kirjoituksiin
Espoon yhteislyseon lukiossa pidettiin 17.9. ylioppilaskirjoitusten kenraaliharjoitukset.

Syksyn ylioppilaskirjotukset ovat virallisesti alkaneet myös Espoon lukioissa. Monia opiskelijoita eivät jännitä ainoastaan syksyn kirjoitukset, vaan myös itse sali, sillä esimerkiksi Espoon;yhteislyseon lukio (myöh. EYL) on tänä syksynä muuttanut uusiin tiloihin Kauklahdesta Keraan Kutojantie 2:seen. Abiturientti Saaga Lauhia, joka menestyi viime keväänä terveystiedon kirjoituksissa ja haaveilee jatko-opinnoista Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisessä, kertoo salin vaikuttavan matalalta, mutta hyvin äänieristetyltä. Kaikki ovat helpottuneita siitä, että ylioppilaskokeet ovat nykyään sähköiset, sillä käsin kirjoittaminen olisi raskasta. Suurin osa suhtautuu myös luottavaisin mielin saliin rakennettua tekniikkaa kohtaan.

Englannin kirjoittaminen yhä suositumpaa syksyisin

Abiturientit Sara Lehtola ja Oskar Kuusela, jotka monen muunkin lailla yhä pohtivat tulevaisuuden vaihtoehtoja, kertovat jännittävänsä eniten englannin koetta, sillä se on heille syksyn ensimmäinen rupeama. Englannin kirjoittaminen syksyisin on yhä suositumpaa ja Espoon yhteislyseon lukiostakin kokeeseen on ilmoittautunut yli 60 opiskelijaa.

Englannin kertauskurssin viimeisellä tunnilla hyökätäänkin innokkaasti Tabletkoulun sähköisen abimateriaalin tehtävien kimppuun ja muutama innokas jää vielä tunnin jälkeen pelaamaan Quizlet Live -sanastopeliä viimeisen kerran. Heidän joukossaan istuvat tulevat valtiotieteilijät Amanda Lydman ja Pinja Paassilta, jotka tähtäävät englannin kirjoituksissa korkeisiin arvosanoihin ja toivovat ihmisoikeuksiin ja kestävään kehitykseen liittyviä aiheita ainekirjoitukseen. Näiden globaalien pulmien ratkomisesta heillä on paljon kokemusta osallistuttuaan kaksi kertaa EYL:n järjestämälle opintomatkalle malli YK-konferenssiin New Yorkiin. Amanda aikoo vielä lukea loppuun aloittamansa englanninkielisen Stephen Kingin kirjan 11/22/63.

Joillekin ylioppilaskirjoitukset ovat pääsylippu jatko-opintoihin, kuten ammattikorkeakouluun pyrkivälle bisneksestä kiinnostuneelle Petteri Kalliomäelle ja Helsingin yliopiston tähtäävälle Stephan Andonoville, joka harkitsee pääaineekseen matematiikkaa tai tietojenkäsittelytiedettä. Poliisin ammatista haaveileva Matias Kultanen taas toivoo pääsevänsä kirjoituksista läpi ja pärjäävänsä poliisikoulun hakuprosessissa hyvän kuntonsa, persoonallisuutensa ja kirjoitustaitonsa avulla. Kaikkia pelottaa eniten epäonnistuminen ja kirjoitusten jälkeen kuulemma juhlitaan, meni sitten suteen tai saveen. Vaikka abivuosi voi olla stressaavaa aikaa, opiskelijat ovat varmoja, että tulevat vielä ikävöimään lukio-aikoja valmistautumisen jälkeen. Kaikkea, paitsi kokeita.

Tässä Espoon yhteislyseon abeilta vielä viimeiset tärpit syksyn ylioppilaskirjoituksia varten:

  1. Selaa läpi vanhoja kokeita ja tutustu opettajien antamaan palautteeseen, jotta tunnistat omat heikkoutesi ja vahvuutesi.
  2. Rentoudu ennen kirjoituksia meditoimalla, urheilemalla, menemällä metsään tai vaikka kalastamalla.
  3. Nuku hyvät yöunet.
  4. Ota mukaan eväät, joista saat paljon energiaa, ja tietysti herkkuja. Ei kuitenkaan mitään haisevaa!
  5. Rennot vaatteet ja lämpimät villasukat tekevät olon mukavaksi salissa.
  6. Pyri käyttämään koetilanteessa tuttua konetta.
  7. Lue tehtävänanto huolellisesti.
  8. Pidä taukoja ja käy vaikka vessassa jaloittelemassa, minkä jälkeen koetta voi tarkastella uusin silmin.
  9. Tarkista koko koe läpi, vaikka se tuntuisi tylsältä.
  10. Älä poistu salista, koska kaverit lähtevät jo lounaalle. Keskity omaan suoritukseesi.

Kirjoittaja: lehtori Anna Puhakka, Espoon yhteislyseon lehtori
Kuva:Lauri Hellsten

Espoossa on 10 suomenkielistä lukiota. Kaikissa Espoon lukioissa on laadukas yleislinja sekä osassa lukiolinja, painotus tai opetus- ja kulttuuriministeriön myöntämä erityinen koulutustehtävä. Kahdessa lukiossa on myös valtakunnallinen kehittämistehtävä. Espoon suomenkielisissä lukioissa opiskelee noin 5200 opiskelijaa.