Kaksi tuhatta henkeä vieraili Espoon Työllisyyden palvelutorilla vuonna 2019

  • Jaa Facebookissa
  • Jaa Twitterissä
13.1.2020 klo 10.15

Työllisyyden palvelutorin asiantuntijat auttavat kuntalaisia CV:n teossa, neuvovat työnhaussa ja pohtivat koulutusvaihtoehtoja asiakkaan kanssa. Uusi palvelu on otettu Espoossa niin hyvin vastaan, että Työllisyyden palvelutori laajentaa aukioloaikoja ja saa vakituiset tilat Ison Omenan kauppakeskuksesta.

Ison Omenan palvelutorilla on toiminut viime vuoden maaliskuusta lähtien työ- ja koulutusasioiden palvelupiste. Kyseessä on Espoon, Helsingin ja Vantaan kaupunkien ja Uudenmaan TE-toimiston yhteinen konsepti. Palvelupiste palvelee maanantaista torstaihin klo 10-15 Ison Omenan palvelutorilla kauppakeskuksen kolmannessa kerroksessa. Paikalle voi tulla ilman ajanvarausta ja matalalla kynnyksellä. Palvelua saa suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi. Kohderyhmää ovat yli 30-vuotiaat. Alle 30-vuotiaiden nuorten aikuisten palvelut löytyvät naapurista Ohjaamotalon Starttipisteestä.

”Tämä on palvelua kuntalaisten todellisiin tarpeisiin. Hiomme asiakkaiden kanssa CV:t ja työnhakuasiakirjat kuntoon. Annamme vinkkejä, miten hakea työtä somesta. Neuvomme koulutukseen tai alanvaihtoon liittyvissä asioissa. Teemme oikeastaan kaikkea muuta paitsi viranomaisasiointia”, kertoo palveluesimies Sanna-Maria Paloahde Espoon kaupungin työllisyyspalveluista.

Myös työnantajat ja oppilaitokset ovat löytäneet Työllisyyden palvelutorin. Työnantajat esittelevät työpaikkoja ja tekevät pikahaastatteluja viikoittain. Oppilaitokset vierailevat kertomassa koulutuksista ja tarjoavat opinto-ohjausta. Kerran kuussa Työllisyyden palvelutori muuttuu rekrymarkkinoiksi, jolloin paikalla on useita tietyn alan työnantajia ja oppilaitoksia. Kevään aikana on tulossa esimerkiksi kaupan alan, ICT-alan ja logistiikka-alan rekrymarkkinat.

Keväällä palvelu laajenee, kun Työllisyyden palvelutori tekee popup-vierailuja Selloon, Ainoaan ja uudelle Kalajärven palvelutorille. ”Tarkoituksemme on saada hyvien liikenneyhteyksien varrelle palvelua, johon on helppo piipahtaa. Matinkylän alue ja Leppävaara ovat luontevat paikat kohdata ihmisiä ja näihin pyrimme vakiinnuttamaan toimintaa”, kertoo palvelupäällikkö Merja Kyllönen Espoon kaupungin työllisyyspalveluista.

Työllisyyden palvelutori on avoinna maanantaista torstaihin klo 10-15 Ison Omenan palvelutorilla kauppakeskuksen kolmannessa kerroksessa.

Yhteyshenkilöt

Merja Kyllönen
Palvelupäällikkö
puh. 043 825 7992
merja.kyllonen@espoo.fi 

Sanna-Maria Paloahde
Palveluesimies
puh. 043 826 8448
sanna-maria.paloahde@espoo.fi 

Lisätietoa ja linkit

Työllisyyden palvelutori on yli 30-vuotiaille työnhakijoille suunnattu palvelupiste, josta saa neuvontaa ja uusia näkökulmia työnhakuun ja kouluttautumiseen. Asiantuntijat palvelevat maanantaista torstaihin klo 10-15 Ison Omenan palvelutorilla kauppakeskuksen kolmannessa kerroksessa. Paikalle voi tulla ilman ajanvarausta.
www.espoo.fi/työllisyydenpalvelutori

Palvelutori on Espoossa kehitetty julkisten palvelujen konsepti, jonka tavoitteena on helpottaa kuntalaisten arkiasiointia ja tarjota keskeiset palvelut yhdessä paikassa. Ison Omenan palvelutorilta löytyy kirjasto, asiointipiste, nuorisopalvelut, Työllisyyden palvelutori, neuvola, terveysasema, mielenterveys- ja päihdepalvelut, Kela ja HUS:n laboratorio- ja kuvantamispalvelut sekä ryhmä- ja kokoustiloja. Kalajärven palvelutorilta löytyy kirjasto, neuvola, terveysasema, asiointipiste, hammashoitola sekä ryhmä- ja kokoustiloja.
www.espoo.fi/palvelutorit