Jousenkaaren koulun uudet tilat Tapiolaan toteuttaa SRV

  • Jaa Facebookissa
  • Jaa Twitterissä
4.5.2020 klo 16.29

Tilapalvelut-liikelaitos ja SRV ovat sopineet Jousenkaaren koulun uudisrakennuksen rakentamisesta Tapiolaan. 

Jousenkaaren koulun uusi rakennus rakennetaan vanhan koulun (os. Jousenkaari 9) välittömään läheisyyteen. Kaksikerroksiseen kouluun tulee tilat noin 480 alakoulun oppilaalle. Rakennuksen laajuus on noin 6000 bruttoneliömetriä.

Hankkeen toteuttaminen käynnistyi kehitysvaiheella marraskuussa 2019. Rakennustyöt käynnistetään toukokuussa 2020. Työt valmistuvat keväällä 2022, joten oppilaat pääsevät opiskelemaan uusissa tiloissa syyslukukauden alusta 2022.

”Uusi Jousenkaaren koulu toteuttaa hienosti Espoon Koulut kuntoon -ohjelman tavoitteita. Yhteistyö SRV:n kanssa on sujunut aiemmissa hankkeissa hyvin ja odotamme sitä luonnollisesti myös tältä hankkeelta”, Tilapalvelut-liikelaitoksen toimitusjohtaja Maija Lehtinen sanoo.

Hankkeen tavoitteena on toiminnallisesti ja laadullisesti korkeatasoinen koulu, jonka avoimet, monikäyttöiset ja muuntojoustavat tilat palvelevat tulevia käyttäjiä; opettajia, oppilaita sekä ilta- ja viikonloppukäyttäjiä. Ratkaisuissa tähdätään sisäilmaltaan terveellisiin ja helposti huollettaviin rakenteisiin ja materiaaleihin sekä mahdollisimman pieneen energiankulutukseen.

Kouluhanke toteutetaan yhteistoiminnallisena kokonaisvastuu-urakkana ja sen kustannus on noin 17 miljoonaa euroa.

Kuva: Arkkitehtitoimisto Jaakkola