Huippu-urheiluseurat Espoo Iceheartsin kummeiksi

  • Jaa Facebookissa
  • Jaa Twitterissä
30.11.2018 klo 20.00

Perinteisen kummitoiminnan eli kummikäyntien ja otteluvierailuiden lisäksi seurat ottavat Icehearts-ryhmiä mukaan myös omaan toimintaansa ja ohjaavat niitä.

-Toimintamalli on ainutlaatuinen, Espoo Iceheartsin toiminnanjohtaja Jyrki Tuukkanen innostuu.

- Yhteistyö seurojen kanssa tuo aivan uudenlaisia mahdollisuuksia kasvattajille lisätä lasten ja nuorten monipuolista harrastamista. Se tuo myös arkeen vaihtoehtoja.

Espoo tuli mukaan Icehearts-toimintaan vuonna 2013 perustamalla ensimmäisen ryhmänsä. Nyt kaupungissa on neljä poikaryhmää ja kaksi tyttöryhmää.
 

-Me espoolaiset urheiluseurat voimme kantaa tässä tärkeässä tehtävässä oman kortemme kekoon ja auttaa Iceheartsin kasvattajia tarjoamalla ryhmille vaihtoehtoisia lajeja ja harjoitusmalleja kokeiltavaksi. Otamme mielellämme Iceheartsin ryhmiä mukaan seuran joukkueiden harjoituksiin ja toivomme, että lapsia puree urheilukipinä ja sen lisäksi he löytävät joukkueissamme uusia kavereita ja mielekästä tekemistä vapaa-aikaan, korostaa seurojen osuutta yhteistyössä Tapiolan Hongan toiminnanjohtaja Anne Eklund.

Espoo Icehearsin ottivat kummikseen Tapiolan Honka, Esport Honka, Espoon Tapiot, Westend indians, Blues naiset, Olarin Voimistelijat, Espoo Basket Team, Cetus, FC Honka ja Esport Oilers.

Espoon kaupungin liikunta- ja nuorisojohtaja Martti Merra ja markkinointipäällikkö Jetta Laajarinne luovuttivat yhteistyölle kaupungin tunnustuksen Susijengin ottelun puoliajalla. Tunnustuksen otti vastaan Espoo Iceheartsin toiminnanjohtaja Jyrki Tuukkanen. Paikalla olivat myös seurojen edustajat: Anne Eklund (Tapiolan Honka), Mika Leiponen (Westend Indians), Teresa Pentikäinen (Cetus), Minttu Tuominen (Blues Naiset), Jouni Vehkaoja (Esport Oilers), Anneli Laine-Näätänen (Olarin Voimistelijat), Hexi Arteva (Esport Honka ja FC Honka), Linnea Renqvist (Espoon Tapiot) ja Pipa Böök (Espoo Basket Team).

Espoo Icehearts -ryhmien kasvattajat ovat: Lotta Riksman, Marja Ahti, Tommi Lehtonen, Karo Koivunen, Pekka Kaartinen ja Riku Peltola.

Lisätietoja:
Liikunta- ja nuorisopalvelujen johtaja Martti Merra, martti.merra@espoo.fi, puh. 043-8249586
Iceheartsin toiminnanjohtaja Jyrki Tuukkanen, jyrki.tuukkanen@espoo.fi, 050-3041102 Tapiolan Hongan toiminnanjohtaja Anne Eklund, anne.eklund@tapiolanhonka.fi, puh. 050-3449608