Espoon kutsukyytikokeilu ylitti puolenvälin – matkustajamäärät kasvussa

  • Jaa Facebookissa
  • Jaa Twitterissä
24.1.2020 klo 14.50

Espoon kutsukyytipalvelun käyttäjämäärät ovat kasvussa

Espoon kutsukyytipalvelun matkustajamäärät ovat kasvussa ja asiakastyytyväisyys hyvällä tasolla. Kutsukyyti on matkojen yhdistelemiseen perustuva kutsuohjattu palvelu, jonka palvelualue laajeni syksyn aikana myös Matinkylään ja Olariin.

Syyskuussa 2019 käynnistyneen kokeilun tarkoituksena on ollut selvittää, miten kutsuohjattu liikenne toimii perinteisemmän joukkoliikenteen täydentäjänä.

Tähän mennessä kutsukyydillä on tehty yhteensä yli 10 000 matkaa. Eniten matkoja on tehty Leppävaaran, Keilaniemen ja Otaniemen alueilla. Kokeilun aikana matkustajamäärät ovat kasvaneet tasaisesti ja nyt kutsukyydillä tehdään yli 1 000 matkaa viikossa.

Keskimääräinen odotusaika on alle kymmenen minuuttia ja käyttäjät ovat antaneet palvelulle arvosanaksi 4,8 viidestä. Kutsukyyti on palvellut niin työmatkaliikennettä kuin harrastusmatkojakin. Asiakaspalautteen perusteella yhä useampi matkustaja on korvannut yksityisautolla tehtäviä matkoja kutsukyydillä, mikä on ollut yksi palvelun tavoitteistakin.

Ensimmäisten kolmen kuukauden aikana palvelua saattoi käyttää kahden euron avajaistarjoushinnalla. Lisäksi uusia käyttäjiä on houkuteltu tarjoamalla mahdollisuutta kokeilla palvelua maksutta.

Palvelun käynnistymisen jälkeen palvelualue on laajentunut ja lisäksi kutsukyydit ovat marraskuusta alkaen olleet tarjolla arkipäivien lisäksi myös lauantaisin. Lisäksi 13 vuotta täyttäneet voivat nykyään käyttää kutsukyytiä, jos ovat saaneet valtuutuksen yksin matkustamiseen huoltajiltaan.

IdeaLab-kilpailun voittaja

ViaVanin kutsukyytipalvelu oli toinen voittajista HSL:n vuonna 2018 järjestämässä IdeaLab-kilpailussa, jonka tavoitteena oli löytää uusia ja innovatiivisia liikkumisen ratkaisuja Helsingin seudulle.

Nykyaikaiseen teknologiaan perustuvan kutsukyydin tarkoituksena on muun muassa kuljettaa ihmisiä Helsingin suuntaan kulkevien runkoyhteyksien äärelle. Tavoitteena on vähentää oman auton tarvetta Espoossa.

– On hienoa nähdä, että sitä mukaa kuin matkojen määrä kasvaa, myös jaettuja kyytejä on yhä enemmän. Olemme tyytyväisiä myös siihen, että metro- ja juna-asemat ovat suosittuja matkojen lähtö- ja päätepisteitä, sanoo HSL:n joukkoliikenneosaston johtaja Tero Anttila.

Palveluntarjoaja ViaVanilla on vastaavia projekteja myös muiden eurooppalaisten joukkoliikenneviranomaisen kanssa muun muassa Oslossa, Lontoossa ja Berliinissä. Espoon kutsukyytipalvelu jatkuu kokeiluna maaliskuun puoliväliin saakka.

Lue lisää kutsukyytipalvelusta

Kuva: HSL/Lauri Eriksson