Espoon kaupunki hakeutuu työllisyyden kuntakokeiluun

  • Jaa Facebookissa
  • Jaa Twitterissä
19.11.2019 klo 15.34

Työllisyyskokeiluilla varaudutaan kaupunkien pysyvään nykyistä laajempaan vastuuseen työllisyydenhoidosta. Kokeilujen tavoitteena on parantaa erityisesti pidempään työttömänä olleiden ja heikossa työmarkkina-asemassa olevien pääsyä työmarkkinoille sekä tuoda uusia ratkaisuja osaavan työvoiman saatavuuteen. Hankkeen työllisyysvaikutusten arvioidaan syntyvän valtion ja kuntien resurssien yhdistämisen sekä palvelujen ja toimintamallien kehittämisen tuloksena.

Kokeilun kohderyhmään eli kuntien vastuulle siirtyviin asiakkaisiin kuuluvat kaikki työmarkkinatukea ja peruspäivärahaa saavat, kaikki alle 30-vuotiaat ja kaikki maahanmuuttajat, mikä tarkoittaa Espoossa noin 14 000 työnhakijaa. Koska kokeilun kohderyhmästä puolet on Espoossa maahanmuuttajataustaisia, on heidän palvelutarpeisiinsa vastaaminen erityinen kysymys.

”Pääkaupunkiseudun erityispiirteet tulee huomioida kokeilualueiden valinnassa ja samalla estää palvelurakenteen pirstaloituminen. Kaikki pääkaupunkiseudun kaupungit tulisi valita kokeiluun, mikäli ne siihen hakevat. Tämä on tärkeää alueen tasapainoisen kehityksen vuoksi”, sanoo Espoon kaupungin elinkeinojohtaja Tuula Antola.

Kokeilusta pontta työllisyystavoitteiden saavuttamiseen

Kaupungin strategian eli Espoo-tarinan mukaan valtuustokauden tavoitteena on työllisyysasteen nouseminen 75 prosenttiin sekä työttömyysasteen aleneminen 5 prosenttiin.

”Työllisyyskokeilu on kaupungille keskeinen väline tavoitteen saavuttamiseen ja ylittämiseen. Meillä Espoossa on jo entuudestaan vahva verkostomaisen yhteistyön kulttuuri. Olemme onnistuneet kehittämään asiakkaillemme uudenlaisia palveluja ja uudistamaan jo olemassa olevia vastaamaan paremmin asiakkaidemme tarpeita”, toteaa Espoon kaupungin työllisyyspalvelujen päällikkö Hilla-Maaria Sipilä.

”Tavoitteenamme on kaikkien työikäisten mukana pysyminen yhteiskunnassa ja työelämässä. Vastuumme korostuu erityisesti nuorten, maahanmuuttajien, korkeasti koulutettujen ja pitkäaikaistyöttömien palveluissa”, Sipilä jatkaa. Merkittävässä roolissa työllisyyskokeiluissa onkin työllisyyttä edistävä sosiaalipalvelu ja terveyspalvelu. Työllisyyttä edistävän sosiaalipalvelun arvioidaan vaikuttavan positiivisesti niiden työttömien mahdollisuuksiin edetä työhön tai koulutukseen, jotka ovat myös sosiaalityön asiakkaita. Työkyvyttömyyttä ennaltaehkäistään tarjoamalla terveys- ja työkykypalveluita paremmin saataville heti työttömyyden alkuvaiheessa.

Espoon työllisyyskokeilun tavoitteena on tarjota palveluita uudella tavalla, mikä parantaisi erityisesti pidempään työttömänä olleiden ja heikossa työmarkkina-asemassa olevien pääsyä työmarkkinoille. Uusia ratkaisuja osaavan työvoiman saatavuuteen saataisiin muun muassa työttömien koulutuspalveluita ja yritysten julkisia rekrytointipalveluita parantamalla.   

”Kokeilun tavoitteena on kehittää työnhakijoille tarjottavia työllistymistä tukevia palveluja ja palvelumalleja, joiden avulla voidaan nykyistä paremmin huomioida asiakkaiden yksilölliset palvelutarpeet, työllistymisen esteet sekä osaamisen kehittämistarpeet. Tavoitteena on myös tunnistaa nykyisistä palveluistamme niitä, jotka voidaan lopettaa kokonaan ja suunnata resurssit vaikuttavampiin toimenpiteisiin”, Sipilä sanoo.

Espoon osalta työllisyyskokeilun suunnitellut toimenpiteet on jaettu kuuteen työpakettiin, jotka ovat

  1. monialaisuus ja asiakkaan tuki
  2. työllisyyden yrityspalveluiden ja yritysyhteistyön kehittäminen
  3. ilmiöpohjainen työllisyyspalvelu työmarkkinoilta syrjäytymisen ehkäisemiseksi
  4. koulutuspalveluiden ja osaamisen lisäämisen vahvistaminen
  5. nuorten työllisyyspalveluiden vahvistaminen osana Ohjaamo-verkostoa ja ekosysteemityö
  6. matalan kynnyksen neuvontapalvelut.

Lopullisen päätöksen kokeiluun osallistumisesta tekee kaupunginhallitus lausuessaan tulevasta kokeilulaista, jos Espoo hyväksytään kokeiluun.

Lisätietoja:

Tuula Antola, elinkeinojohtaja, tuula.antola@espoo.fi, 043 824 6393
Hilla-Maaria Sipilä, työllisyyspalvelujen päällikkö, hilla-maaria.sipila@espoo.fi, 043 824 6624