Suvelan asukaspuisto budjetoitiin pelaamalla

  • Jaa Facebookissa
  • Jaa Twitterissä
28.10.2015 klo 10.43

Suvelan asukaspuistoon tehdään tänä ja ensi vuonna peruskorjaus. Asukkaat pääsivät karttapohjaisessa pelissä valitsemaan puistoon mieleisiään laitteita, toimintoja ja istutuksia.

Espoon keskuksessa Suvelassa kokeiltiin karttapohjaisen budjetointipelin avulla, kuinka asukkaiden osallistamisesta asukaspuiston suunnitteluun voisi tehdä helppoa ja hauskaa. Verkkopelissä ”pelaaja” sai valita kahdeksassa puiston kohteessa jonkin tai ei yhtään annetuista, hintalapuin varustetuista vaihtoehdoista kuten grillistä, leikkivälineistä tai istutuksista ja jakaa näihin kohteisiin budjetoidut 40 000 euroa haluamaan tavalla.

Espoo haluaa saada mahdollisimman monipuolisesti tietoa kuntalaisten näkemyksistä ja kehitysideoista jo asioiden valmisteluvaiheessa. Asukkaat halutaan mukaan alueen tai palvelujen kehittämiseen. Pelkästä asiantuntijan viisaudesta halutaan kääntyä yhä useammin kuuntelemaan asiakkaan tarpeita.

Espoon kaupungin Osallistuva Espoo -kehitysohjelma perusti tänä vuonna toimenpiteen kehittämään osallistumisen keinoja vanhalla asuinalueella. Osallistuvassa budjetoinnissa kaupunkilaiset päättävät osasta kunnallisen tai muun julkisen budjetin käyttöä. Keinoa päästiin kokeilemaan Suvelan asukaspuiston perusparannuksen yhteydessä. Toimenpiteen kehitysryhmä suunnitteli budjetointipelin ja sovelluksen toteuttivat yhteistyössä WSP ja Steep Interactive.

Asukkaiden suosikit erottuivat selvästi

Peliä pelasi elo-syyskuussa kahden viikon aikana 160 puiston käyttäjää.  Moni vanhempi pelasi peliä asukaspuistossa ja Espoo päivänä Entressen kauppakeskuksessa koneella yhdessä lapsensa kanssa. Kaksi kolmannesta pelaajista oli tyttöjä tai naisia. Reilu neljännes oli alle 18-vuotiaita. Kolme viidesosaa oli Suvelasta tai muualta Espoon keskuksesta.

Puistosta aiemmin järjestettyyn asukastilaisuuteen osallistui alle kymmenen asukasta, joten digitaaliset osallistumiskanavat ovat varmastikin yhä useammin espoolaisten osallistumiskeinojen valikoimassa.

Valitut vaihtoehdot eivät kaikissa kohteissa olleet kalliimmat mahdolliset, jolloin säästyneillä rahoilla on mahdollista toteuttaa muita asukkaiden ehdotuksia. Esimerkiksi noin 60 % vastaajista valitsi, että asukaspuiston nurkassa sijaitseva viheralue säilytetään nykyisenä puistometsänä.

Liikuntalaitteiksi enemmistö valitsi pyöreät ja värikkäät teräsputkikalusteet, eikä kalliimpia kulmikkaita ja pelkistettyjä. Asfalttipihalle reilu 80 % vastanneista toivoi värimassalla toteutettavaa labyrinttia. Tarkempia tuloksia voi tarkastella Suvelan asukaspuiston osallistuvan budjetoinnin raportista.

Seitsemässä kohteessa suosituin vaihtoehto sai selvän äänten enemmistön. Vain valinta omenapuiden ja mongolianvaahteroiden välillä oli tasaväkinen. Siinä ratkaisu mongolianvaahteroiden hyväksi tehtiin asukaspuiston työntekijöiden suosituksen perusteella.

Taustakysymyksistä, palautteista ja ehdotuksista saatiin paljon lisätietoa, jota voi käyttää Suvelan asukaspuiston suunnittelussa. Kokeilusta saatuja kokemuksia on tarkoitus soveltaa myös muualla Espoossa.

”Tulevissa hankkeissa osallistuva budjetointi kannattaisi toteuttaa aikaisemmassa vaiheessa suunnittelua, jolloin vaihtoehtoja voidaan tarjota enemmän. Toisaalta tiukka aikataulu pakottaa tekemään eikä vain suunnittelemaan,” erityisasiantuntija Tuija Norlamo toteaa.

Norlamo kertoo, että Suvelan asukkailta oli jo ehditty saada sen suuntaista palautetta, että pelkkä asukkaiden osallistaminen suunnitelmien kartoittamiseksi ei riitä. Toiveita, mielipiteitä ja visioita on turhauttavaa kerätä, jos ne tuntuvat jäävän toteuttamatta. Pelissä voittaneet valinnat toteutetaan sellaisenaan. Uusittu asukaspuisto on käyttövalmiina syksyllä 2016.

Lisätietoa

Suvelan asukaspuiston osallistuvan budjetointipeli on edelleen kokeiltavana: https://www.mapdon.com/maps/suvela/

Tuloksia voi tarkastella Suvelan asukaspuiston osallistuvan budjetoinnin raportista.

Lue lisää projektipäällikkö Kai Fogelholmin artikkelista (Eetvartti 1/2016, s. 13-18) Budjetoi puisto -peli - Osallistuvan budjetoinnin kokeilu Suvelan asukaspuiston suunnittelussa

Osallistuva Espoo -kehitysohjelman sivut