Ruoka-apu välttämätöntä sen saajille

  • Jaa Facebookissa
  • Jaa Twitterissä
6.5.2021 klo 16.30

”No siis se tuo turvan siitä seuraavan päivän leivästä. Se on hyvä, että sä tiedät, että vaikka sun rahat loppuu, niin aina löytyy ruoka-apu.”

Espoossa selvitettiin ruoka-apua hakevien käsityksiä ja kokemuksia ruoka-avusta ja sen tarpeesta. Ruoka-apua haetaan, koska se on pärjäämisen kannalta suurimmalle osalle täysin välttämätöntä ja pienemmällekin osalle melko välttämätöntä. Suurin osa vastaajista arvioi ruoka-avun olevan täysin välttämätöntä paitsi nyt, myös tulevaisuudessa pärjäämisen kannalta.

- Moni pärjää ruoka-avun ansiosta, ja ilman apua oltaisiin huomattavasti suuremmissa vaikeuksissa tai todella pulassa. Ilman apua tilanne olisi pahimmillaan se, että oltaisiin ilman ruokaa ja nälässä tai mietittäisiin esimerkiksi sitä, maksetaanko ruoka vai laskut, kertoo tutkimuksen tehnyt asiantuntija Kristiina Alppivuori.

Suurin osa vastaajista koki ruoka-avun hakemisen ja saamisen helpoksi, mutta häpeän tunteen vuoksi avun hakemiseen on ollut suuri kynnys. Siksi ruoka-apua hakevan kohtaaminen ja arvostava kohtelu on tärkeää. Hyvä kohtelu on helpottanut avun hakemista jo ensimmäisen hakukerran jälkeen. Toiminnassa on kuitenkin myös kehitettävää, sillä osa avun hakijoista kokee, että kohtelu vaihtelee toimipisteiden ja työntekijöiden välillä.

Vastaajat lähettivät toiveen, että kaupungin ja muiden palveluiden työntekijät ja johto sekä luottamushenkilöt jalkautuisivat ruoka-apupaikkoihin.

- Vastaan tähän toiveeseen ja jalkaudun mielelläni tutustumaan käytännössä ruoka-aputoimintaan, kertoo Espoon kaupungin perusturvajohtaja Sanna Svahn. Hän haastaa myös muut toimijat osallistumaan ruoka-avun jakamiseen.

Koronakriisi muutti ruoka-aputoimintaa

Tutkimus toteutettiin koronakriisin aikana syys-marraskuussa 2020 kahdeksassa espoolaisessa ruoka-apupaikassa: Espoon Ankkurissa, Espoonlahden seurakunnassa, Hyvässä Arjessa, Kivenkolossa, Lähetyskappelissa, Manna-Avussa, Raitin pysäkillä ja Via Diassa.

Koronan vuoksi tehtyjä muutoksia pidetään pääasiassa onnistuneina. Olosuhteet huomioiden jakelu on järjestetty hyvin ja muutosvaatimuksiin on reagoitu onnistuneesti. Koronakriisin myötä osassa ruoka-apupaikkoja käyttöön otettu puhelinajanvaraus saa suurelta osalta vastaajista kiitosta. Toisaalta on myös hakijoita, jotka tulevat mieluummin jonottamaan kuin soittavat. Huomionarvoista on, että kaikilla ei ole mahdollisuutta soittaa, koska heillä ei ole puhelinta tai puheaikaa. Jonotussysteemin kehittäminen on lyhentänyt jonotusaikaa ja selkeyttänyt hakua.

Tarkastelun kohteena olivat:

  • ruoka-avun tarve ja taustasyyt, yhteisöllisten toimintojen merkitys, ruoka-avun toteutuksen laatu, toimintakäytännöt ja kehittämistarpeet
  • toiveet eri toimijatahojen jalkautumista koskien
  • käsityksen avun ja tuen tarpeista aiemmin elämässä ja tällä hetkellä
  • arviot Espoon sosiaali- ja terveystoimen palvelujen toteutumisesta, laadusta, toimintakäytännöistä ja kehittämistarpeesta.

Tutustu tutkimukseen tarkemmin Espoon kaupungin verkkosivuilla