Tämän ajan suomalaisuutta

  • Jaa Facebookissa
  • Jaa Twitterissä
12.5.2021 Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuustoimikunnan pj

Mall of Tripla. Drive in -koronatestaus. Life Science Center Keilaniemi. Arkikieleemme on vuosien verralla juurtunut melkoisesti englannin kieleen pohjautuvia sanoja, anglismeja. Kansainvälisyys on lisääntynyt melkoisesti ja on lisääntymään päin. Tätä voinee pitää syynä anglismien lisääntymiseen, sillä onhan lainasanoja ennenkin suomen kieleen tullut, mutta ne ovat tulleet enemmänkin sitä kautta, että Suomessa on asunut kyseistä kieltä äidinkielenään puhuvia. Sontikka ja mesta ovat venäjästä, spåra ja satsaus ruotsista.

Kansainvälisyys on ehdottoman tavoiteltavaa. Se takaa sen, että tiedämme, mitä ulkomailla osataan tehdä, ja mitä täällä Suomessa ei. Pysymme kilpailukykyisenä, kun haalimme ulkomailta sen, mitä me suomalaiset emme osaa, halua tai pysty tekemään. Yritysmaailmassa puhutaan benchmarkkauksesta – taas anglismi. Vaarana on, että suomen kieli ja kulttuuri alkavat näivettyä, sen sijaan, että se kehittyisi. Itse tosin näen tämän vaaran kovin pienenä tällä hetkellä.

Muiden kulttuurien edustajien saapuminen tänne monipuolistaa Suomea, ja samalla haastaa meidät dialogiin, vuoropuheluun. Miten säilyttää ja vaalia omaa kulttuuria, viedä eteenpäin sitä ja samalla kunnioittaa muita kulttuureja? Sanoisin, että avain tässä on oman kulttuurin ja sivistyksen vahva tunteminen ja sen ymmärtäminen, että myös kanssaihmisillä on oma – J. V. Snellmanin sanoin – sivistysperintönsä edustettavanaan. Espoon kaupunki voi tukea sosiaalista koheesiota kutsumalla asukkaita ammattimaisesti järjestettyihin dialogeihin; ensivaikutelma niistä on ehdottoman positiivinen.

Moni meistä pääsee tutustumaan muiden kulttuurien edustajiin työelämän kautta. Niin minäkin. Työnantajallani on vahva panostus monimuotoisuus- ja mukaanottamispolitiikkaan. Anglismeja käyttäen puhumme diversiteetistä ja inkluusiosta. Suomalainen työelämän kalenteri on tässä mielessä hieman nurinkurinen; se päättää, että myös muslimi juhlii joulua ja juutalainen helatorstaita. Pitäisikö meillä olla vain tietty määrä arkipyhäpäiviä, ja työntekijä päättäisi itse, milloin ne haluaa käyttää – siinä pähkinä päättäjille.

Espanjalainen kollegani pitää Suomen lippua parvekkeellaan. Kysyin, miksi. Vastaus kuului, että muuttaessaan Suomeen, hän halusi tulla osaksi Suomea ja suomalaisuutta, ja näyttää se muillekin. Hän ei halua olla espanjalainen Suomessa, vaan tulla suomalaiseksi ja osaksi yhteiskuntaa. Keskustellessa enemmän suomalaisuudesta, esiin nousee se, että ihmiset eivät helposti avaa elämäänsä ulkomaalaiselle ja toisaalta nuorilta henkilöiltä tervehtimiskulttuuri on näivettynyt: rappukäytävässä saatetaan kävellä ohi tervehtimättä ja saatetaan jopa kääntää päätä poispäin.

Mainitsin unkarilaiselle työkaverilleni, että Helsingissä on unkarilaisen tieteen ja taiteen keskus, ja se on perustettu jo vuonna 1980. Hän sanoi, ettei häntä varsinaisesti se kiinnosta; hän on tullut Suomeen ja aikomus on integroitua suomalaiseen yhteiskuntaan, ei korostaa unkarilaisuutta. Asiaan saattaa toki vaikuttaa sekin, että Unkarissa oli vuonna 1980 jonkinlainen hirmuhallinto vallassa Neuvostoliiton painostamana. Ulkomailla olevat kulttuurikeskukset toimivat hirmuhallintojen pehmeän vaikuttamisen välineinä.

"Ruotsalaisia emme ole. Venäläisiksi emme tule. Olkaamme siis suomalaisia." – J. V. Snellman.

Hyvää suomalaisuuden päivää!

Kirjoittaja toimii Espoon tasa-arvo- ja yhdenvertaisuustoimikunnan puheenjohtajana.